MARJU RÄISÄNEN, JÄSENSIHTEERI

Nuorten sivu

”Ole minulle kallio, jolla saan asua ja jonne aina saan mennä” Ps 71:3.

Kun uskoo Jumalaan ja elää elämäänsä Raamatun oppien mukaan, on rakentanut elämänsä vahvalle pohjalle. Voi luottaa Jumalaan ja antaa elämänsä Hänen huomaansa. Jokainen ihminen tarvitsee oman kallionsa, johon turvautua vaikeina aikoina. Toisille kallio on puoliso, äiti tai isä, ystävä, toisille se on Jumala. Kallio on hän, jonka puoleen käännytään kun maailma kolhii ja tarvitsee kuuntelijan. Pahaa oloa ja ahdistusta on hyvä purkaa toiselle jolloin saa osakseen tukea ja ymmärrystä. Aina asiat eivät ole suuria, eikä kamalia, toisinaan tarvitsee vain kuulla ystävällisiä sanoja ja tuntea hyväksyntää. Kun uskoo Jumalaan on helppo ristiä kätensä ja rukoilla voimia itselleen tai rakkaimmilleen. Aina lohtua ei saa heti, joskus tarvitsee saada läheisen henkilön tukea, eikä rukouskaan aina riitä. Vai onko se niin, eikö rukous tuo lohdutusta ja armoa? Tarvitsemmeko hyväksyntää kanssaihmisiltämme, jotta voimme jaksaa huomiseen? Kenenkä puoleen voimme kääntyä, kun olemme väärin tehneet, kun olemme satuttaneet jotakuta tai kun meitä on satutettu?

Jokaisen uskovaisen sydämessä asuu Jumala, kalliomme, jolla saamme asua ja jonne aina saamme mennä. Aina ei kuitenkaan tunnu riittävän se, että pyytää anteeksi, aina ei saa lohtua siitä, että pyytää anteeksi jos ei kuule sanoja ”saat anteeksi”. Jeesus kuoli syntiemme tähden: silloin riittää kun pyytää Jumalalta anteeksi sitä kun emme ole noudattaneet Hänen käskyjään. Pahaa oloa sekä ahdistusta ei rukouskaan kuitenkaan aina poista. Silloin tarvitaan lähelle ihmistä, joka antaa lohdutusta, antaa meille anteeksi pahat tekomme tai sanamme. Kun lähellä on ihminen, joka on kalliomme, toimii hän Jumalan tekojen välikappaleena. Hän antaa meille armon ja lohdun, vakuuttaa meille että saamme anteeksi, saamme kuulla nämä ihanat sanat jotka tuovat lohdutusta ja helpotuksen. Jumala loi meidät omaksi kuvakseen, olkaamme siis toinen toisillemme kallioita, jotka järkkymättä auttavat sekä tukevat vaikeuksissa olevia rakkaitamme. Antakaamme lohtua sitä kaipaaville, niin mekin saamme lohtua ja armoa, kun sitä tarvitsemme. Jumala on kalliomme, koemme sen rakkaidemme kosketuksessa, katseissa sekä sanoissa, olkaamme me toisillemme Jumalan kallioita, jotka Jumala pitää koossa ja armossa.