Mediakortti

 

Pääkirjoituksia

 

 

 

 

Pääkirjoituksia Shalom-lehdestä

 

 

 

2/2010

Yleinen ajatus nykyaikana yksittäisten ihmisten, kansakuntien ja ihmisryhmien kohdalla on, että ihminen itse määrittelee, miten häntä voi rakastaa. Voidaan valittaa, että toinen ihminen kyllä toista rakastaa, mutta ei oikealla tavalla. Suomalaisina olemme siitä kummallisia, että kysymme luontevasti ulkopuolisilta, mitä he meistä ajattelevat ja mietimme olemmeko ylipäätään rakkauden arvoisia. Kristillisessä mielessä rakkaus on puhtaimmillaan riippumaton rakkauden kohteesta ja siitä, kuka rakastaa. Kristillinen ihanne on universaali, ilman ehtoja toimiva epäitsekäs rakkaus, jossa kumpikaan osapuoli ei voi sanella rakkauden ehtoja. Rakkaus kumpuaa siitä tosiasiasta, että Jumala on ensin rakastanut meitä ja me Jumalan rakkauden kautta voimme rakastaa toinen toisiamme.

Vaikka kristillinen ihanne on säilynyt kristillisen opetuksen keskeisenä asiana, synnyttävät esimerkiksi maallistuminen ja itsekäs rakkaus jatkuvasti arkipäivän elämässä rakkaudettomuutta. Pisimmillään tällainen ajattelu on edennyt otaksumaan, että rakkauden kohde voi vapaasti määritellä, ei ainoastaan kuka saa häntä rakastaa, vaan sanella mikä on oikea tapa häntä rakastaa. Tällöin rakkaudesta tulee helposti kauppatavaraa, jossa parhaan hinnan maksava saa etuoikeuden rakkauteen. Juuri tällainen ajattelu erottaa meidät todellisesta vilpittömästä raamatullisesta rakkaudesta ja sen mukanaan tuomista monista siunauksista.

Kreikankielinen sana ”metanoia” tarkoittaa mielenmuutosta. Se tarkoittaa jälkeenpäin toisin ajattelemista sekä ajatustavan perinpohjaista muutosta, joka ilmenee katumuksena ja kääntymisenä yksin Jumalan armon perustalle. Se on vapautta omasta erinomaisuudesta ja alistumista Jumalan tahtoon. Se on myös luopumista omista ansioista Kristuksen hyväksi. Sen seurauksena on synnin inhoaminen ja hylkääminen. Mielen muutos on kokonaisvaltainen tapahtuma; kaikki se mitä ennen on pitänyt oikeutettuna, saattaa menettää merkityksensä ja näyttäytyä oikeassa valossa. Kääntymys on enemmän Jumalan lahja kuin tehtävä. Kääntyminen Jumalan puoleen on mahdollista, koska Jumala kääntyy syntisen puoleen ja lunastaa heidät synnin kahleista ja orjuudesta (Luuk. 1:76–79).

Kääntymys ei merkitse vain jyrkkää irtisanoutumista entisestä elämästä, vaan ennen kaikkea myönteistä, luottavaista antautumista Jumalan pelastussanomalle, evankeliumille Jumalan vapahtavasta kuningasvallasta, jonka Hän tuo tullessaan. Kääntyminen on tulemista lapsen kaltaiseksi, hengessä köyhäksi, niin että Jumala pääsee vaikuttamaan ihmiseen, vapahtamaan ja lunastamaan hänet. Tällaisen mielenmuutoksen kokivat opetuslapset ja apostoli Paavali. Tällaista mielenmuutosta tarvitsemme myös Israel-rakkaudessa! Pyhän Hengen pyhittämää Ilosanomaa tulee siksi julistaa kaikille murheellisille ja vangituille omille tunnoille. Israelin Pyhä meitä tässä työssä vahvistakoon ja siunatkoon!

Shalom-terveisin,
Ilkka Vakkuri

 

1/2010

Israelin Ystävät ry:n työ on jatkunut jo kohta 102 vuotta. Nykyinen Israelin valtio perustettiin vuonna 1948. Olemme siis tehneet työtä Israelin tukemiseksi aineellisesti, henkisesti ja hengellisesti nykyisen Israelin valtion aikakaudella jo noin 54 vuoden ajan. Kristillisen kalenterin mukaan olemme aloittaneet jälleen uuden vuoden työmme ja työnäkymme merkeissä. Israelin Ystävät ry:n liittokokouksen hyväksymän toimintasuunnitelman pohjalta meille on luvassa työntäyteinen vuosi 2010. Edessä on jälleen vuosi, jolloin saamme olla käytännössä tukemassa Israelia monella eri rintamalla. Olemme saaneet uskonveljissä ja –sisarissa uusia yhteistyökumppaneita ja olemme saaneet uusia, innokkaita työntekijöitä. Haluamme viedä toivon sanomaa myös uusien kanavien kautta. Työnäkymme kuuluu radio Deissä, TV 7:ssa ja monin eri tavoin Internetissä. Facebookissa, kiitos Jari Lammin, näkyvät videoinnit eri tilaisuuksistamme. Voit kuunnella ja katsella työnäkyämme myös perinteisenä painettuna sanana.

Kun puhumme vuodesta 2010 Israel-työn rintamalla, meidän on hyvä tarkastella uuden vuoden mukanaan tuomia haasteita. Joudumme myös miettimään, mitä uutta meillä on tähän työhön annettavana. Siksi on hyvä tarkastella menneisyyttä, jotta voisi olla annettavaa tulevaisuudelle. Uskon, että yksi hyvin kiperä kysymys on, kuinka voisimme olla uskottavimpia niin, että meitä kuuntelisivat sellaisetkin, jotka eivät vielä ole syttyneet Israel -asialle. Yhtenä syynä edellä mainittuun voi olla, että Israel -järjestölle on vaarana yksipuolisuus, politisoituminen tai sanojen ja tekojen välinen ristiriita.

Yksipuolisuus on vakava kysymys meille kaikille, koska juuri sitä argumenttia käytämme usein itse, kun tuomitsemme valtamedian, palestiinalaisten, tai arabitahojen mediasanomaa. Raamattu varoittaa, että ei ole oikein, jos tuomitsemme toisia tahoja ja teemme itse samoin kuin sanomme muiden toimivan.

Meidän tulee Israelin Ystävät ry:ssä, vaikka olemmekin tunnustetusti evankeliumin ilosanoman läpitunkema järjestö, suhtautua myöskin vakavasti siihen, ettemme vieraannu Raamatun pelastuksen ja toivon sanomasta yleisen kehityksen mukaisesti sivu-urille. 

Evankeliumi on tarkoitettu ilosanomaksi kaikille, eikä siitä ole yhtään poikkeusta. Kaikilla on oikeus iloon. Evankeliumia ei saa yrittää vesittää, vaan se on julistettava koko suloisuudessaan. Jumalan lain tehtävä on ajaa meidät epätoivoon ja johtaa ihminen sitten evankeliumin äärelle.

Parannuksen voima on yksin evankeliumissa – ei laissa. Siksi laki ilman evankeliumia ajaa ihmisen epätoivoon tai tekee hänestä teeskentelijän. Materiaalinen auttaminen ei ole evankeliumia, eikä näitä saa sotkea keskenään. Toista tarvitaan tässä ajassa selviämiseen ja toista iankaikkiseen elämään pääsemiseen. Molempia tarvitaan. Kuitenkin ilman evankeliumia materiaalinen apu ei auta meitä tätä maailman aikaa pidemmälle. Israelin Pyhä armahtakoon ja siunatkoon meitä ja työtämme vuonna 2010!

Shalom –terveisin,
Ilkka Vakkuri

 

 

10/2009

Suomalaisessa kulttuurissa ja suomalaisille joulun aika sisältää tietynlaisen jännitteen. Toisaalta joulun aika on valon juhlaa, mutta varsinkin, jos vietämme lumetonta joulua, voi joulu Suomessa olla pimeyden ja jossain määrin apatian aikaa. Toisaalta tämä sopii hyvin kristilliseen sanomaan, jossa valon lapsen syntymää varjostaa pimeyden, vihan ja kuoleman ilmapiiri, koska pimeys kuvaannollisesti sanottuna vihaa valoa. Maailmassa näyttääkin vuodenajasta, ajankohdasta ja paikasta riippumatta alkavan taistelu ihmisten mielissä valon ja pimeyden välillä. Siellä, missä on valoa, on lähellä myös pimeyttä. Siellä, missä on pimeyttä, on mahdollisuus saada valoa. Tämän jännitteen olemassaolo antaa kuitenkin pimeydenkin keskellä toivoa valosta. Toisaalta valon keskellä on hyvä muistaa varoitus pimeyden todellisuudesta.

Israel –työssä Israelin Ystävät ry on yli 101 vuoden ajan halunnut olla tuomassa valoa maallistuneen pimeän maailman keskelle. Israelin Ystävät ry on halunnut nähdä juutalaisen kansan ja Israelin historian kokonaisuutena, jossa on valon ja pimeyden aikoja, mutta joka on osa Jumalan kokonaisvaltaista suunnitelmaa. Siksi me olemme halunneet olla tarjoamassa Israelille - ei vain keinovalojen valokeilaa auttaaksemme hetkellisesti valon keskellä taistelevaa kansaa - vaan olemme halunneet olla mukana rukouksin ja muutoinkin avustaa sitä työtä, jonka avulla Israelin kansalle koittaa todellisen valon antama rauha. Todellinen valo ei voi lähteä vain ihmisten hyvistä töistä tai parhaimmankaan ihmisen rakkauden tunnustuksesta, vaan ainoastaan Jumalasta. Siksi vain Jumala voi valaista kansansa kulkua. Juutalainen kansa on kokenut monenlaisia hyvinkin pimeitä aikoja, kuten esimerkiksi holokaustin. Kuitenkin kansa on säilyttänyt toivon todellisesta Jumalan valosta synkimpienkin ahdistusten keskellä. Toivo osallisuudesta Jumalan täydelliseen valoon ja luottamus Jumalaan vaikeinakin aikoina, on pitänyt juutalaisen kansan olemassa ja antanut kansalle identiteetin. Nykyisin juutalaisen kansan identiteettiä uhkaa ennen kaikkea maallistuminen ja välinpitämättömyys siitä hengellisestä ja henkisestä perinnöstä, joka kansalla on. Siksi juutalainen kansa kohtaa haasteen – ei vain henkisen, vaan myös hengellisen - Jumalan Sanan osoittaman valon edessä. Israelin Ystävät ry:llä on ollut ilo olla siunaamassa Israel –työtä tekeviä järjestöjä. Tämä toimintamme on ollut siunaukseksi järjestöllemme, joka on vuosien varrella kasvanut ja hengellisesti syventynyt.

Tänä vuonna olemme saaneet iloita ja laajentaa toimintaamme koskemaan myös sellaisia juutalaisia ja kristillisiä järjestöjä, joilla on yhtymäkohtia työnäkyymme. Tämä on ollut erityinen Jumalan siunauksen ja armon osoitus, koska tällaisen yhteistyön kautta voimme entistä paremmin toteuttaa Jumalan antamaa kutsua meille. Uudet yhteydet ja toiminta avaavat ennen näkemättömät mahdollisuudet toimia juutalaisen kansan hengellisen, henkisen ja aineellisen jälleenrakentamisen puolesta. Tämä merkitsee mahdollisuutta yhteyteen sellaisten juutalaisten ja kristittyjen kanssa, jotka eivät häpeä Jumalan Sanaa sellaisena, kuin se on kirjoitettu. Messiaaniset juutalaiset ovat selkeästi Raamattua samalla lailla ymmärtävä juutalainen ryhmä. Kristityt, jotka apostoli Paavalin tavoin eivät häpeä Jumalan Sanan evankeliumia, muodostavat Israelin Ystävät ry:n kanssa luonnollisen osapuolen. Meidän tulee kehittää suhteita kaikkialle. Ennen kaikkea meidän tulee muistaa uskonveljiämme ja –sisariamme, kuten Raamattu opettaa. Jokainen, joka hylkää Jumalan Sanan tai hengelliset sisaret ja veljensä, rakentaa hiekalle. Hiekalle rakentavalla ei ole sijaa Jumalan taloudenhoidossa.

Tehtävämme ei ole tuomita maailmaa. Maailma on jo itse itsensä tuominnut. Tehtävämme on levittää Jumalan Sanan valoa kaikkialle, mihin kuljemme. Uskomme, että Jeesus Kristus on maailman valo. Ilman Hänen sovitustyötään syntimme ovat sovittamatta. Siksi pidämme esillä Messiasta maailman valona maailman pimeyden keskellä niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Sillä Jumala on sama tänään, huomenna ja iankaikkisesti. Joka Häneen uskoo, ei huku, vaan saa iankaikkisen elämän. Tässä kirkkaudessa saamme elää ja toimia, eikä siinä ole mitään hävettävää.


Shalom –terveisin,
Ilkka Vakkuri

 

 

9/2009

Lämpimät ja sydämelliset Shalom-terveiset Lehtimajajuhlilta! Olin yhdessä messiaanisten juutalaisten kanssa viettämässä Lehtimajajuhlia Israelissa. Meillä oli suurenmoista yhdessä. Tunsimme todellista yhteenkuuluvuutta, veljeyttä ja rakkautta keskenämme. Sain myös kuulla paljon oikeaa messiaanista opetusta Lehtimajajuhlien merkityksestä, sisällöstä ja tarkoituksesta. Mukana oli paljon sellaista opetusta, jota ei juurikaan kuule kristittyjen keskuudessa. Esimerkiksi juutalaisilla on Israelin kalenterissa kaksi rinnakkaista uutta vuotta. Uskonnollinen vuosi alkaa keväällä nisan-kuussa (maalis–huhtikuussa). Maallinen vuosi alkaa syksyllä tishri-kuun 1. päivänä (syys–lokakuussa). Uudenvuoden päivä, rosh-hashana (Hes. 40:1) on silloin. Sitä kutsuttiin Raamatussa pasuunansoiton päiväksi ja sen vietosta kertoo 3. Moos. 23:24 ja 4. Moos. 29:1–6. Sinä päivänä uhrattiin syntiuhri ja muita uhreja Herralle. Uuden vuoden päivästä tuli yhä enemmän parannuspäivän kaltainen.

Toisin kuin tämä maallinen uusi vuosi, niin uskonnollinen uusi vuosi on tavalliselta kansalta jäänyt vähemmälle huomiolle. Suurin osa messiaanisista yhteisöistä opettaa ja pitää kiinni myös uskonnollisen uuden vuoden alkamisen ajankohdasta ja ottavat huomioon sen opetuksessaan ja toimissaan. He haluavat olla rakentamassa juutalaista valtiota ja kulttuuria yhdessä valtaväestön kanssa. Siksi he eivät ole uhka juutalaisuudelle tai juutalaiselle kulttuurille. Tästä syystä meidän kristittyjen ei tule pyrkiä muuttamaan messiaanisten juutalaisten identiteettiä tai kulttuuritaustaa nykylänsimaiseksi, vaan antaa heidän olla juutalaisia ja pitää kulttuurinsa, joka voi olla kaikille rikkaudeksi.

Juutalaiset ovat lähes 2000 vuoden ajan käyneet keskusteluja juutalaisuuden ja kristillisyyden yhteisestä perinteestä ja eroavaisuuksista. Syynä kritiikkiin on ollut, että kristityt ovat juutalaisten mielestä pyrkineet hävittämään juutalaisten juutalaisuuden ja käännyttämään juutalaiset vieraan kulttuurin ja uskonnon vaikutuksen alaiseksi. Siksi on täysin ymmärrettävää, että he ovat kokeneet kristittyjen harjoittaman kaikenlaisen lähetystyön uhkaksi olemassaololleen. Kaikesta huolimatta evankeliumityö on kantanut jonkin verran hedelmää viimeisten vuosikymmenien aikana. Se on menestynyt lähes yksinomaan sen ansiosta, että ollut sinnikkäitä ja vakaumuksellisia uskonsa tunnustavia ihmisiä sinäkin aikana, kun valtavirran evankeliumityö on taantunut lähes yksinomaan kauniiden puheiden ja yleisen hyväntekeväisyyden linjalle.

Historia on osoittanut, että dialogin muoto on ihmiseltä ihmiselle. Läheisessä vuorovaikutuksessa maailmankatsomuksen oikeutus avautuu. Siksi minulle oli ja on äärimmäisen tärkeää ymmärtää, että yhä useampi messiaanisista juutalaisista on alkanut vahvistua ja voimistua omassa identiteetissään, jota määrittää vahvimmin usko Messiaaseen, juutalaisena, israelilaisena. Israelin valtion kansalaisena he suorittavat asepalveluksen, maksavat veroja, osallistuvat yhteisiin ponnisteluihin Israelin valtion ja sen kansalaisten hyväksi. Heidän juutalaisuutensa ydin on raamatullinen oikeus ja velvollisuus todistaa juutalaisesta Messiasta. Mitä paremmin messiaaniset juutalaiset ymmärtävät olevansa olennainen osa juutalaista kansaa ja säilyttävät juutalaisen identiteettinsä, sitä pienemmän uhan he muodostavat juutalaisen kansan juutalaisena pysymiselle. Samalla he ovat omalta osaltaan poistamassa juutalaisten näihin asioihin liittämiä pelkoja. Olen syvästi kiitollinen mahdollisuudesta vierailla messiaanisten pastorien kanssa Israelin Ystävät ry:n tilaisuuksissa luonanne. Tulkaa kuuntelemaan ja keskustelemaan tilaisuuksiimme, rohkeina Messiaamme tähden.

Shalom-terveisin,
Ilkka Vakkuri

 

 

 

7/2009

 

Elämme moniarvoisessa yhteiskunnassa – näin väitetään. Kuitenkin Suomessa, niin kuin muuallakin maailmassa, näyttää teoria ja käytäntö eroavan toisistaan. Olen  tuskastumiseen asti yrittänyt saada suomalaisesta tai kansainvälisestä mediasta monipuolista kuvaa siitä mitä tapahtuu. Olen kuitenkin huomannut, että monipuolisen, realistisen kuvan saaminen asioista median kautta on äärimmäisen vaikeaa. Tämä saattaa johtua siitä, että median takana on monia sidosryhmiä, jotka vaikuttavat sekä toimittajan työhön että lehden linjaan. Lehdillä on yleensä myös kaupalliset intressit, eli kirjoitetaan siitä mikä myy. Näin ollen mediaan muodostuu ikään kuin yleinen mediamielipide. Tällainen mediaympäristö tekee lähes mahdottomaksi kirjoittaa monipuolisesti asioista, koskivat ne sitten Suomea, naapurivaltoja, suurvaltioita tai Israelia. Pahinta on, kun median kautta ei saa riittävästi tietoa ymmärtääkseen vastuullisesti erilaisia näkemyksiä, näkemyksien perusteita ja syy-yhteyksiä. Media leimaa vallitsevalle mediakulttuurille epämieluisat tapahtumat ja henkilöt niin voimakkaasti, ettei heidän todellisia ajatusperustelujaan ymmärretä.

Ymmärrän hyvin, että vapaa ja monipuolinen tiedonvälitys on aina ollut enemmänkin utopiaa kuin vallitsevaa todellisuutta. Kuitenkin maailmanhistoria on myös osoittanut, että median vaikeneminen ja asioiden yksipuolinen käsittely johtaa apatiaan tai pahimmassa tapauksessa raivaa tietä totalitarismille. Ilman vapaata ja monipuolista tiedonkäsittelyä ei voi olla myöskään vapaita kansoja tai ihmisyhteisöjä. Siksi vapauden, monipuolisuuden ja ymmärtämisen ideologialla ei ole kuin huonoja vaihtoehtoja.

Olen viime vuosina lukenut ja seurannut kristillistä mediaa ja toivonut, että kristillinen arvomaailma oikeudenmukaisuuden, tasapuolisuuden, tasavertaisuuden ja totuuden äänitorvena voisi toimia hyvänä esimerkkinä maallistuneelle medialle. Toivon, että silloin, kun on olemassa todellisia uskonnollisia argumentteja, olisi kohtuullista, että näitä argumentteja puolesta ja vastaan voitaisiin esittää kristillisessä mediassa, tai mediassa ylipäänsä. Jeesuksen ajan valtamedia pyrki tuomaan esille vain vallanpitäjien sallimia ajatuksia. Aikansa ja myös meidän aikamme radikaali toisinajattelija Jeesus Nasaretilainen, joka tahtoi vain toteuttaa Isänsä tahdon, ei piitannut valtamediasta  tai valtaeliitin pyrkimyksistä. Ehkä juuri siksi Hän on muuttanut maailmaa jo 2000 vuoden ajan. Toivon, että myös kristillisessä mediassa on tilaa toisin ajattelulle, ei maallistumiskehitykselle. Kristillisten lehtien tilaajakadon eräänä syynä voivat olla edellä mainitut seikat. Shalom –lehden tilaajakanta on pysynyt vakaana. Pyrimme pitämään rohkeasti esillä Raamatun sanomaa sellaisena, kuin se on kirjoitettu. Lukemalla Shalom –lehteä voitte itse arvioida, kuinka hyvin olemme siinä onnistuneet.

Shalom–terveisin,
Ilkka Vakkuri

 

 

5/2009

 

Tiedotusvälineistä on tullut tärkeä vaikuttaja. Tämä tosiasia tunnustetaan yleisesti. Harvemmin kuitenkaan pohditaan tiedotusvälineiden syvempää merkitystä, niitä tavoitteita tai päämääriä, joita tiedotusvälineiden vastuullisesti tulisi esittää. Media, alun perin monikko latinana sanasta ”medium” eli ”välillä” tai ”keskellä”, tarkoittaa välitteistä vuorovaikutusta (engl. ”mediated”). Mediasanalla viitataan massatiedotusvälineitä laajempaan kokonaisuuteen, kuten mainontaan, internet-sivuihin jne., jotka muovaavat maailmankuvaamme, heijastavat kulttuuriamme ja vaikuttavat kulttuurin kehityksen suuntaan.


Haluamme tai emme, olemme pitkälti median vaikutuksille alttiina. Media muovaa maailmankuvaamme ilman, että tietoisesti edes itse huomaamme sitä. Vastuullisina ihmisinä ja erityisesti uskovina kristittyinä meidän tulisi siksi kiinnittää huomiota myös siihen tapaan, joilla perinteiset ja uudet tiedotuksen ja vaikuttamisen tavat vaikuttavat asenteisiimme, mielipiteisiimme ja tapaamme hahmottaa maailmaa. Nykyajan suuri mediavaikuttaja maailmassa on ollut Yhdysvallat. Yhdysvalloissa media on kehittynyt pitkälti amerikkalaisen kulttuurin ehdoilla. Jotta voimme ymmärtää nykyajan välitteisen vuorovaikutuksen toimintaa amerikkalaisesta kulttuurista käsin, meidän tulee ymmärtää amerikkalaisen mediakulttuurin vahvuuksia ja heikkouksia.


Yhdysvalloissa medialla on ennen kaikkea viihteellinen merkitys. Tällä tarkoitan, että median, kuten myös uutisten, tehtävänä on tarjota ihmisille mahdollisuus tuntea erilaisia tunteita ja elämyksiä. Siksi amerikkalainen media tarjoaa uhkakuvia, toivoa ja romantiikkaa. Toisaalta Yhdysvalloissa on jo pitkään eriytetty perustuslain mukaisesti maallinen ja hengellinen media. Maallisen median tehtävänä on tuottaa maallisia tuntemuksia ja viedä amerikkalaista maailmankuvaa eteenpäin. Amerikkalaisen hengellisen median tehtävänä on viedä eteenpäin hengellistä sanomaa amerikkalaisesta maailmankuvasta käsin. Katsojien tunnereaktioista ja asenteista tehdään jatkuvasti tutkimusta, päämääränä lisätä katsoja-, kuuntelija –ja lukijalukuja. Amerikkalaisen median menestys ei siten perustu sattumaan, vaan tarkkaan harkintaan ja suunnitelmallisuuteen. Tarkkaan harkittua on myös tapa saada ihminen samaistumaan kerronnan kohteiden kanssa ja samaistua mediassa esitettyihin mielihyvän tai mielipahan tunteisiin.


Miten amerikkalainen mediakulttuuri sulautetaan tai sulautuu suomalaiseen tai israelilaiseen mediakulttuuriin? Vaikka tuntemisen tavat ovat yleismaailmallisia, niin esittämisen tapa ei vakuuta, mikäli se tapahtuu itse asian kustannuksella. Raamattu keskittyy asiakysymyksiin ja ajatus viihteestä tai viihdyttämisestä on sille hyvin vieras ja outo uskosta luopumiseen liittyvä asia. Raamattuhan on kirjoitettu varoitukseksi, nuhteeksi, parannuksen tekemiseksi ja sitten pelastumisen ilosanoman esille tuomiseksi – ei viihteeksi. Tutkimuksien mukaan esim. Suomessakin uskottavampaa on pidemmän päälle itse asia, ei pelkkä viihde tai tunnekuorrutus.


Pyrimme tarjoamaan Shalom –lehden lukijoille asiatietoa Israelista ja Suomesta ja Israelin Ystävät ry:n toiminnasta suomalaisten ja israelilaisten toimittajien kautta. Julkaisemme myös yhteiskristilliseltä pohjalta ja juutalaisen perinteen mukaisia näkökulmia lehdessämme. Meidät tavoittaa myös radio Deissä ja TV7:ssa. TV7:n ohjelmien ajankohdat ja uusinta-ajat näkyvät kotisivuillamme. Tarjoamme suomalaisten toimijoiden toimittamina ohjelmia tärkeiksi katsomistamme asioista. Koemme, että asiamme on tärkeä ja pyhä. Siunatkoon Israelin Pyhä mediatyömme!


Shalom–terveisin,
Ilkka Vakkuri

 

 

 

4/2009

 

Monet Israelin ystävät ovat viime aikoina kyselleet huolestuttavan nopean maallistumisen ja ihmisen luonnollisen tekovanhurskauden korostamisen keskellä, mihin on kadonnut yksinkertainen armon, anteeksiantamisen ja anteeksisaamisen opetus. Myös minulle Shalom -lehden päätoimittajana on esitetty haaste ottaa kantaa ko. kysymykseen. Kysymys on vakava ja sen esittäjät hyvin vakaita uskovia, joita syvästi ahdistaa nykyinen maailman ja pinnallisen uskonnollisuuden tila. Siksi tätä pelastuskysymyksen ydintä: armoa, anteeksiantoa ja anteeksisaamista, on syytä käsitellä Shalom -lehden pääkirjoituksessa.


Kysymys on perimmältään sekä uskon syntymisestä että siinä pysymisestä - yksin armon varassa. Teothan seuraavat uskoa eikä päinvastoin. Usein käy niin, että ihmiset jotka korostavat tekoja esim. Israel-työssä, keskittyvät enemmän muiden tuomitsemiseen kuin itse armon tekojen tekemiseen. Jos aika menee toisten ihmisten valvomiseen, niin ei yksinkertaisesti jää aikaa uskon tekoihin. Uudestisyntymisessä ihmisen tulisi kuolla omista teoistaan ja alistua Jumalan tekojen ohjattavaksi. Kuitenkin on niin, että liha, eli vanha ihmisemme, jää sotimaan ruumiissamme tämän maallisen vaelluksemme ajaksi henkeä, eli uutta ihmistämme vastaan. Tämä on niin kova kamppailu, ettei siinä riitä aikaa muiden syyttelyyn jos kamppailua käy tosissaan. Kamppailussa tarvitaan ennen kaikkea armokestävyyttä.


Raamattu opettaa uskossa kestämisestä samoin kuin kääntymyksestä puhuessaan Jumalan yksinomaisesta vaikutuksesta (Ef.1:19-20; 1.Piet.1:5; Joh.10:28-30; Fil.1:6; 1.Tess.5:24; 2.Tess.3:3). Myös Fil.2:12-13 on todisteena siitä, että Jumala yksin
vaikuttaa kristityn pysymisen uskossa. Näinhän kehotuksen perustelusta ilmenee. Kehotus Fil. 2 jakeessa 12 ei sano, että kristitty voisi itse pysyä uskossa, vaan se on kohdistettu lihallista itseluottamusta vastaan. Tällaisen itseluottamuksen johdosta Pietari lankesi (Mark.14:29-30). Sitä ajatustapaa, ettei ihminen tahdo pelastuksen saavuttamisessa olla riippuvainen yksin Jumalan armosta, sanotaan ”onnettomaksi salaiseksi petokseksi”. Tähän kristityt vielä lihan puolesta ovat taipuvaiset ja sitä vastaan on jatkuvasti käytävä armotonta taistelua, ellei tahdota joutua ensimmäisistä viimeisiksi. Tämän salaisen petoksen apostoli Paavali tahtoo torjua filippiläisiltä perustellessaan kehotustaan, että he pelolla ja vavistuksella ahkeroisivat, että pelastuisivat. Hän torjuu salaisen petoksen sillä tosiasialla, että Jumala on se, joka vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että Hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi. Asia ei siis ole ihmisen varassa, joka tahtoo, vaan Jumalan, joka ylläpitää.


Jos elävästi tajutaan se, mitä Room.7:18 sanoo, eli tullaan täysin toivottomiksi omasta kyvystä pelastaa itsensä, johtaa se ensiksi ahkerasti omaksumaan Jumalan Sanaa. Toisin sanoen ahkerasti käyttämään sitä välinettä, jonka kautta Jumala on luvannut täyttää meissä alkamansa hyvän työn (Joh.8:51). Toiseksi tieto siitä, että meidän pelastuksemme on yksin Jumalan varassa, johtaa meitä nöyrästi pyytämään ja anomaan armoa Jumalalta. Nämä pyynnöt eivät milloinkaan ole jääneet kuulematta, koska niihin liittyy ehdoton kuulemisen lupaus (Joh.6:37; Ps.10:17; Matt.11:28; Ps.31:23; Jes.57:15). Luonnollisen ihmisemme puolesta emme halua tulla nöyryytetyksi. Haluamme selvitä elämän vaikeuksista ilman nöyryytetyksi tulemisen tunnetta. Siksi yritämme itse ratkaista ongelmamme mahdollisimman pitkälti. Vain silloin kun omat voimamme todella loppuvat, olemme ehkä valmiit nöyrtymään autettavaksi. Juuri tästä on uskossa kysymys. Meidän tulee nöyrtyä omasta yrittämisestä Jumalan armon varaan.


Onko meillä siihen todella uskallusta tai edes halua, riippuu lopulta Jumalan suunnitelmasta kohdallamme. Tuon suunnitelman tie, ovi ja avain on Kristus Messias. Siksi juuri maailma vihaa Häntä. Kuitenkin Hän rakastaa vihamiehiäänkin loppumattomasti. Hänen tekonsa on kirjoitettu meille Sanassa. Hänen tekojensa varassa mekin voimme pelastua, vaikka välillä lankeaisimmekin. Hänen suurin tekonsa on syntiemme sovitus ristillä. Tästä syystä voimme uskovina iloita Herrassa kaiken synnin ja saastaisuuden keskellä. Syntiongelmaa ei ratkaista kieltämällä synnin olemassaolo tai osoittelemalla toisten syntejä, vaan tunnustamalla omat syntimme taivaalliselle Isällemme ja pyytämällä niitä anteeksi Jeesuksen Messiaan nimessä. Armon saamme sitten omistaa yksin uskon kautta. Niille, jotka eivät ole saaneet Jumalan armoa omistaa, ei ole toivoa. Elämä ilman toivoa on lopulta tuskaa, yksinäisyyttä ja ahdistusta. Siksi toivon sanomaa on syytä julistaa tänäkin aikana. Tämän toivon tähden minäkin haluan teille kirjoittaa ja toivottaa Jumalan runsasta siunausta Messiaassa, arvoisat ja armoisat Shalom -lehden lukijat!


Shalom–terveisin,
Ilkka Vakkuri

 

 

 

3/2009

 

Katsoin hiljattain dokumenttiohjelman, jossa kerrottiin liittoutuneiden toimista II maailmansodan aikaan koskien holokaustia. Ohjelma oli hyvin dokumentoitu ja se perustui mm. presidentti Bill Clintonin päätöksellä avattujen II maailmansotaa koskeviin salaisiin arkistoihin. Dokumentista kävi selväksi, että liittoutuneiden (USA:n, Ison-Britannian, ym.) vakoiluelimet ja tiedonkeruujärjestelmä paljastivat jo niinkin varhain kuin syyskuussa 1941 koko tulevan holokaustin valmistelut, ja niihin liittyvän natsi-Saksan ajatuksen juutalaisten tuhoamiseksi omilta hallintoalueilta.

 

Korkeimmat tiedusteluviranomaiset väittivät haastatteluissa, että nämä dokumentit eivät koskaan tulleet heidän pöydälleen, tai että he olisivat kiinnittäneet niihin mitään erityistä huomiota. Useat asiassa kuullut asiantuntijat arvioivat, että liittoutuneiden johdon toiminta asiassa oli tarkoituksellista. Ei haluttu olla tietävinään juutalaisten joukkotuhosta tai sen valmisteluista, koska vaakakupissa olivat sodanjohdon omat suunnitelmat natsi-Saksan lyömiseksi. Näiden arvioiden mukaan liittoutuneet pelkäsivät joukkojensa sitomista mahdollisiin juutalaisten pelastusoperaatioihin ja siten sodankäyntisuunnitelmiensa pirstoutumista. Toisin sanoen nähtiin, että valittavana oli natsi-Saksan lyöminen ja vaikeneminen juutalaisten asiasta toistaiseksi.

 

Aiemmin liittoutuneiden johto on antanut ymmärtää, että vuonna 1945 natsi-Saksan harjoittaman laajamittaisen juutalaisten joukkotuhon paljastuttua liittoutuneiden etenemisen myötä, joukkotuhon laajuus olisi tullut heille yllätyksenä. Dokumenttiohjelman esittämät todisteet vahvistavat kuitenkin, että näin ei ollut todellisuudessa. Perimmältään tämä vaikenemisen tosiasia herättää vakavan kysymyksen siitä, kuinka pahaa vastaan tulisi taistella. Yleinen käsitys on, että jos meidän mielestämme pahaa ei voi heti kukistaa kokonaan, niin valitaan oman toiminnan kannalta turvallisin vaihtoehto taistelussa pahaa vastaan. Tämän käsityksen vuoksi II maailmansodassa kärsineet juutalaiset joutuivat maksamaan hengellään.

 

Tiukan paikan tullen meistä jokainen joutuu tekemään valintoja. Silloin on syytä kysyä, millä perusteella ja miksi me teemme valintoja. Hyvin usein moraalieettiset näkökulmat jäävät taka-alalle, kun tehdään olemassaolon kamppailua koskevia päätöksiä. Näin on usein historiassa syntynyt tilanne, jossa sekä hyökkääjä että puolustaja toimivat äärettömän häikäilemättömästi. Tällöin siviilit joutuvat sodankäynnissä tahtomattaankin hyökkäysten kohteeksi tai vedetyksi taisteluun mukaan, ilman että heillä olisi mitään todellista vaikutusmahdollisuutta sodan kulkuun. II maailmansodan aikana joutui erityisesti juutalainen kansa muiden siviiliuhrien kanssa terrorin ja tuhoamisen kohteeksi. Tämän joutuivat todistamaan hengellään 6 miljoonaa juutalaista, jotka

holokaustissa menehtyivät.

 

Lähi-idän alueella vaikutti n. 2000 vuotta sitten mies, joka haluaa johdattaa kansansa kohti ikuista rauhaa. Nykyisen Israelin valtion aikana näkyvä rauha on näyttänyt hyvin suurelta utopialta ja Lähi-idän konflikteissa on joutunut kärsimään siviiliväestö. Vihollisen rakastaminen lienee yksi maailman vaikeimmista asioista. Kuitenkin vain Jumalan rakkauden siunauksen voimalla voimme voittaa vihollisen lopullisesti. Kiitos, että Israelin Ystävät ry:n työssä saamme olla yhdessä hyvyyden voiman puolella taistelussa vihollista vastaan. Emme vaikene, vaan messiaanisen ylistyslaulun ja psalmin 71 sanoin todistamme "Sinä olet minun toivoni, Herra".


Shalom–terveisin,
Ilkka Vakkuri

 

 

 

2/2009

 

Politiikka on kauniisti ilmaistuna yhteisten asioiden hoitamista. Pahimmillaan se on jonkin ryhmittymän henkilökohtaisen edun häikäilemätöntä ajamista. Riippumatta siitä, miten me politiikkaan suhtaudumme, meidän on myönnettävä, että politiikka ja politikointi ovat yhteisössä vallitsevia tosiasioita.


Toisin sanoen, jos haluamme ajaa joitakin maallisia päämääriä joudumme jossain määrin aina politikoimaan. Länsimaisessa demokratiassa, olitpa sitten juutalainen, kristitty tai muslimi, sinulla on oikeus politikoida maallisten päämäärien saavuttamiseksi. Kyse on siis kansalaisoikeudesta. Suurista maailmanuskonnoista islam ei uskontona tee eroa maallisen ja hengellisen välillä, uskonto sanelee myös maalliset tavoitteet ja politiikan. Tästä johtuu, että monessa islamilaisessa maassa uskonto vahvasti vaikuttaa myös politiikkaan. Suurten maailmanuskontojen historia onkin valitettavasti ollut maallisen ja hengellisen vallan sekoittamista keskenään. Kristinusko, alkuperäisessä Jeesuksen ja apostolien opettamassa muodossa, oli jyrkästi erilainen kuin miksi se on nykyisin muodostunut. Jeesus opettaa antamaan keisarille mikä keisarille kuuluu, eli se, mikä maalliselle vallalle, maalliseen järjestykseen ja politiikkaan kuuluu. Paavali opettaa mukautumista esivallan tahtoon maallisissa kysymyksissä kuitenkin siten, että kun maallinen tahi esivalta asettuu Jumalan lakitahtoa vastaan, on kuunneltava Jumalaa.


Varhainen alkuseurakunta pysyi jyrkästi pois politikoinnista ja keskittyi yksinomaan hengelliseen tehtäväänsä. Kun kristillinen kirkko järjestyi, laajeni ja tuli yhteiskunnallisesti merkittävämmäksi liikkeeksi, se alkoi yhä enemmän sekaantua päivänpolitiikkaan. Tämä meni niin pitkälle, että monien kirkkojen kohdalla historioitsijat ovat voineet todeta kirkkojen sekaantuneen politiikkaan niin aktiivisesti, että niistä muodostui poliittisia voimatekijöitä.


Vaikka politiikka sinänsä on välttämätöntä asioiden hoitamiseksi, ja ilman hengellistä pelastussanomaa ei ole iankaikkisuutta; niin silloin, kun politiikka ja uskonto yhtyvät, syntyy valitettavasti hyvin vaarallinen tilanne. Tämän olemme voineet nähdä islamin historiassa, tämän olemme nähneet kristinuskon historiassa, ja tämä on vaarana myös juutalaisuudessa. Esimerkiksi nykyinen Israelin valtio on pyrkinyt pitämään uskonnon ja politiikan erillään. Islamilaisen maailman äärijärjestöt pyrkivät provosoimaan uskonsotaa. Tähän provosointiin ei pidä lähteä. Uskonsodan seuraukset voivat olla tuhoisat.


Myös Israel–työssä on yhtä turmiollista, jos uskonto ja politiikka yhdistetään. Tällaiset yhdistämiset ja liikkeet kääntyvät lopulta sekä Israelin että Jumalan valtakunnan kannalta vahingollisiksi. Maailma katsoo asioita poliittiselta kannalta ja politiikalla on oma tärkeä tehtävänsä maallisten asioiden eteenpäin viemisessä. Tämän takia me Israelin Ystävät emme ylenkatso myöskään Israelin valtion poliittista tukemista. Kaikkein tärkein näkökulma meillä on kuitenkin Raamatun näkökulma ja siitä emme voi poiketa vasemmalla tai oikealle, vaan se on uskovien Israelin Ystävien tärkein Israel-työn lähtökohta ja päämäärä. Politiikka ja usko ovat molemmat tärkeitä, mutta niitä ei saa sekoittaa toisiinsa, eikä uskosta saa tehdä politiikkaa eikä politiikasta uskontoa. Tässä suhteessa toimimme Jeesuksen opetusten mukaan siten, että annamme keisarille (maailmalle) sen, mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle sen, mikä Jumalalle kuuluu. Siksi me uskovina ensisijassa keskitymme hengelliseen sodankäyntiin ja rukoilemme todellista rauhaa Jerusalemille tunnustaen Israelin oikeuden itsepuolustukseen.


Shalom–terveisin,
Ilkka Vakkuri

 

 

 

1/2009

 

Kristillisen kalenterin mukaan meillä on alkanut uusi vuosi. Mitä uutta vuosi 2009 voi tuoda meille? Israelin kansan kohdalla uusi vuosi tuo varmaan joitain ilon hetkiä, mutta hyvin pitkälti se on jatkoa vanhoille kärsimyksille. Tämä synkähkö näkemys on Suomenkin kansan kohdalla toteutunut monta kertaa historiamme aikana. Siksi monet ovat väsyneet, mutta onneksi myös monet ovat jaksaneet.
Ainut toivo kokea edes jollain lailla aitoa onnea on mahdollisuus näkökulman muutokseen. Tätä asennemuutosta ei helposti tapahdu.


On vaikea nähdä mitään hyvää kärsimyksessä. Raamatun logiikka ei kuitenkaan noudata maallisen logiikan lainmukaisuuksia. Raamatun mukaan, jos ihmisessä syntyy asennemuutos, eli kääntymys Herran puoleen ja Jumala saa aikaan ihmisessä aidon parannuksen, hän alkaa nähdä todellisuutta eri tavalla. Mikä ennen oli maallista tappiota ja häviötä, siitä tuleekin hengellisen voiton siemen. Tällaisen asennemuutoksen on vaikea tapahtua, koska meidän itsekeskeinen luontomme vastustaa sitä koko voimallaan. Ainoastaan Jumalan armosta elävä syntinen parannuksentekijä, jonka sydämeen laki on kirjoitettu niin, että hän ei voi mitenkään enää tekojansa puolustaa, voi tehdä jatkuvaa asennemuutosta. Vain kun hänen omatuntonsa syyttää häntä synneistään, vain silloin hän voi käydä Jumalan eteen anteeksiantoa vastaanottavalla ja muille anteeksiantoa tarjoavalla mielellä. Ja vain uskon kautta Jumalalta ihminen voi saada aidon hyvän omantunnon.


Tällaisen näkökulman muutoksen myötä kaikki kääntyy päälaelleen. Esimerkiksi 3:ssa Mooseksen kirjassa juutalaista kansaa kehotetaan rakastamaan lähimmäistään ja vihaamaan vihollistaan. Juutalaisen kuninkaan, Vapahtajamme Jeesuksen, opetuksessa näkökulma kuitenkin muuttuu: meidän onkin tärkeintä rakastaa vihollisiamme, koska jo luontaisesti rakastamme niitä, jotka meitä rakastavat. Tällaista paradoksia elivät jo apostolit seuratessaan Jeesusta ja jatkaessaan työtä, johon Jeesus heidät lähetti. Uuden testamentin mullistava näkökulma ennustetaan jo Vanhassa testamentissa (Jeremia 31-33). Näkökulman muutoksen omaamisesta ei kuitenkaan seuraa, että maailma tulisi automaattisesti paremmaksi tai että siinä olisi helpompi elää. Uskovathan ovat tosiasiassa muukalaisia tämän hetken maailmassa ja sellaisiksi jäävät. Näkökulman muutoksesta seuraa, että se, mikä ennen oli voitto, kääntyy tappioksi ja mikä ennen oli tappio, kääntyy voitoksi.


Jeesuksen ainutlaatuiset opetukset on kristillisen kirkon 2000 vuoden historiassa pääsääntöisesti tulkittu ja käännetty vastaamaan luonnollisten ihmisten tarpeita. Aikansa antisankarista Jeesuksesta on pyritty muovaamaan salonkikelpoinen, kulloisellekin ajalle sopiva. On käynyt niin, että syntisen publikaanin paikalle pyrkijöistä ei ole ollut runsaudenpulaa. Sen sijaan Raamatun varoitusten mukaisia kaikkitietävän kirjanoppineen fariseuksen tavoin omia saavutuksiaan ihastelevia ja omahyväistä kunniaansa kiillottavia ajassamme sen sijaan riittää. Voisikin kysyä vakavissaan, voisiko tämä vuosi olla vuosi, jolloin koemme omassa elämässämme muutoksen jatkuvan parannuksenteon ja kääntymyksen kautta turvautua yksin Herraan, juutalaisten kuninkaaseen? Voisiko Hän muuttaa meidän asenteitamme ja näkökulmaamme raamatulliseen suuntaan. Itse yrittämällä meistä ei kukaan onnistu, vaan ajautuu väistämättä tekopyhyyteen ja vanhurskauden sijasta tekovanhurskauteen.


Jos usko on, niin kuin Raamatun mukaan opetetaan mm. hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta, niin rukoilkaamme, että asennemuutoksen kautta saisimme levon omasta erinomaisuudestamme. Rukoilkaamme, että voisimme laskea omavanhurskaat kehomme jäsenet Herran kämmenelle lepäämään ja Hän antaisi meille todellisen levon itsekkyydestämme. Saisimme todellisen vapauden omasta erinomaisuudestamme ja voisimme ottaa huomioon myös aidosti lähimmäisemme - oli hän sitten lähtökohtaisesti vihollisemme tai ystävämme.


Ilman Jeesusta ja vihollisiamme kohtaan tuntemaamme rakkautta ei kuitenkaan mikään ihminen eikä kansa voi vaeltaa kuin pimeyden laaksossa. Jeesuksessa Herra vie meidät viheriäisille niityille lepäämään. Jumala käskee meitä Raamatussa huutamaan avuksi Herran nimeä. Mutta kuinka voisimme huutaa avuksi Häntä, jota emme tunne, josta ei opeteta eikä kerrota. Ja kuinka kukaan voi opettaa ja kertoa, ellei häntä lähetetä. Siksi meidät kaikki on lähetetty kaikkeen maailmaan alkaen Jerusalemista viemään rakkauden sanomaa Jeesuksesta juutalaisten kuninkaasta: kukaan, joka Häneen uskoo, ei huku, vaan hänellä on iankaikkinen elämä.


Shalom–terveisin,
Ilkka Vakkuri

 

 

 

10/2008

 

Joulun ja Hanukka-juhlan aikoina ajattelen, kuinka kärsimyksen kautta voi tulla toivo. Juutalainen kansa on kärsinyt historian eri vaiheissa monella tapaa. Tärkeätä on, jääkö kärsimyksen jälkeen toivo paremmasta jäljelle. Historia on osoittanut, että juutalainen kansa on aina kärsimyksen jälkeen uskonut, että sillä on olemassa toivo paremmasta. Se on varmasti ollut yksi tärkeimmistä syistä, että kansa on kestänyt ja säilyttänyt identiteettinsä. Kun Israelin valtio syntyi uudelleen 1948, sekä juutalaiset että raamattu-uskolliset kristityt pitivät sitä Jumalan ihmeenä. Tämä toivon mahdollisuus toteutui kirjaimellisesti vuonna 1967, jolloin Israel sai haltuunsa koko Jerusalemin. Viimeistään silloin juutalainen kansa ajatteli, että sen toive on tässä asiassa toteutunut ja rukoili, että Jumala antaisi heille jo Vanhassa testamentissa ennustetun rauhan. Toisin on kuitenkin toistaiseksi käynyt. Olemassaolon taistelut ovat jatkuneet.


Viime aikoina on puhuttu Iranin ydinaseen uhkasta. Ymmärrämme, että Iran havittelee ydinasetta ollakseen voimatekijä islamilaisessa maailmassa, Lähi-idässä ja koko maailmassa. Iran haluaa olla sekä sotilaallinen, että hengellinen johtaja Lähi-idän alueella. On kuitenkin eri asia saada ydinase käyttöönsä kuin käyttää sitä. Jos Iran käyttäisi lähivuosina saamaansa ydinasetta Israelia vastaan, se lausuisi samalla oman kuolemantuomionsa. Israel kykenee tuhoamaan Iranin ja muut sitä kohtaan vihamieliset valtiot nopeasti ydiniskulla. Vaikka ydiniskun seuraukset olisivat vakavat koko Lähi-idän alueella ydinsaasteiden ym. muodossa, tämä ei muuta tosiasiaa, että Israel kykenee siihen. Tällaisessa tilanteessa Israel ei voi menettää suvereenisuuttaan muutoin kuin huonolla neuvottelutaidolla, jossa sen omat turvallisuusnäkökohdat eivät olisi riittävästi esillä. Näin tapahtuisi, jos esim. pakolla perustettaisiin palestiinalaisvaltio ilman, että Israel voi riittävästi kontrolloida alueen sotilaallista käyttöä. Jäämme varuillamme odottamaan USA:n uuden presidentin ja hallituksen toimenpiteitä asiassa.

 

Kristillisestä pelastushistorian näkökulmasta mieleeni tulee juutalaisen Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kärsimys, joka huipentui kuoleman voittamiseen ja ihmiskunnan sovittamiseen ristillä. Tämä juutalainen mies ei ollut aikansa tyypillinen sankari. Kärsiminen sinänsä ei riitä sankaruuteen, vaan kärsiminen riittävän hyvän syyn tähden. Omana aikanaan Jeesuksen kärsimyksistä toisten puolesta välittivät vähiten ne, jotka eivät itse kärsineet, vaan olivat maallisia voittajia. Heidän mielestään oli röyhkeää ja julkeaa, että Jeesus kärsisi heidän syntiensä tähden, sillä voittajienhan ei tarvitse pyytää anteeksi tai tuntea olevansa syyllisiä tai syntisiä. Mitä me kristityn nimeä kantavat olemme oppineet 2000 vuoden aikana?

 

Mieleeni tulee Kari Suomalaisen pilapiirros, jossa hän kuvaa Jeesusta jouluhumun keskellä kadunkulmassa kyhjöttävän yksinäisen kerjäläisen muodossa, kädet avoinna, valmiina vastaanottamaan tai itse antamaan. Pilapiirroksen teksti kuuluu: "Kuokkavieras syntymäpäiväjuhlissa". Kari Suomalainen on onnistunut kiteyttämään koko juutalais-kristillisen uskomme vaikeuden. Kuka uskoisi antisankaria? Kaikki muu sopii ihmistekoiseen lakivanhurskauteemme, mutta mitä tehdä kärsivälle Rauhanruhtinaalle? Osa toivoo Hänen unohtuvan syntymäpäiväjuhlien vieton keskellä, siksi joulusta on tullut yhä enemmän ihmisten juhla, jossa juhlitaan ihmisten hyvyyttä ja hyvää mieltä. Itse syntymäpäiväsankari ohitetaan mediassa. Ainoastaan joulunajan hienot konsertit ja joulupäivän jumalanpalvelus on omistettu juutalaiselle Jeesukselle. Me pelkäämme maallista lamaa, mutta hengellistä lamaa on vaikeampi tunnistaa ja tunnustaa.

 

Raamatusta on selvästi luettavissa, että pelastava usko on uskoa Jeesukseen Kristukseen Herrana ja Sovittajana. Hänen sanansa ovat Jumalan sanoja viimeisen ajan ihmiskunnalle eli meille kaikille. Raamatun mukaan uskovat vaeltavat muukalaisina tässä maailmassa. He yrittävät säilyttää toivonsa oikeasta taivaallisesta isänmaasta ja taivaallisesta Jerusalemista. Heidän toivonsa ja pelastuksensa on Jeesus-lapsen konkreettinen syntymäihme nykyisessä Betlehemissä ja Hänen voittoisa kärsimystekonsa maallisessa Jerusalemissa muukalaisena, jota Hänen omansa eivät ottaneet vastaan, matkalla kohti täydellistä taivaallista Jerusalemia, istumaan Majesteetin oikealle puolelle. Hänen muukalaisuutensa tähden mekin olemme tässä ajassa muukalaisia, eikä meillä ole pysyvää asuinsijaa täällä maan päällä – niin kuin ei ollut Hänelläkään.

 


Shalom–terveisin,
Ilkka Vakkuri

 

 

 

 

 

9/2008

 

Tänä päivänä on länsimaisissa demokratioissa yleisesti päässyt vallalle ihmisen perimmäistä hyvyyttä korostava ajatusmalli. Ihminen itsessään nähdään hyvänä ja hän tarvitsee vain valistusta oikeaan suuntaan toimiakseen yhteiseksi parhaaksi.

 

Raamatun maailmankuva ja ajatusmalli on toisenlainen. Se ei ole yksilökeskeinen vaan yhteisökeskeinen - kuitenkin niin, että Raamattu ei tunnusta kollektiivista pelastumista, vaan ainoastaan yksilöllisen pelastumisen. Samoin Raamatun mukaan yksilö on vastuussa tekemisistään suoraan Jumalalle. Ihminen ei ole Raamatun mukaan syntiinlankeemuksen jälkeen luonnostaan hyvä, vaan paha. Vain Jumalan rakkaudessa voi olla todellista hyvyyttä. Raamatun mukaan tiedostava ihminen elää jatkuvassa sisäisessä kamppailutilanteessa toisaalta Jumalan kaikkivaltiaan lakivanhurskauden edessä ja toisaalta kaiken anteeksiantavan evankeliumin ilosanoman välissä. Jos tätä jännitettä yritetään tässä ajassa poistaa, niin kaikki poistamisyritykset päätyvät epäuskoon ja ihmispalvontaan.

 

Siksi tarvitaan tästä jännitteestä vapaa synnitön Pelastaja, joka pois ottaa maailman synnin, sovittamalla maailman synnit itsensä kautta kärsimällä synnin rangaistuksen syntisten puolesta. Tällainen Pelastaja on Apostolien tekojen 4:12 mukaan Jeesus Kristus, Messias.

 

Kuinka me kristityt, Raamattua kunnioittavat uskovat voimme toimia ja elää nykyaikaisessa, Raamatun opetuksia halveksivassa kulttuurissa? Monet kristityt ovat vastanneet tähän kysymykseen ryhtymällä aktiivisesti mukaan politiikkaan ajatuksenaan muuttaa kulttuuri ja yhteiskunta kristillisempään suuntaan. Tämä on onnistunut jossain määrin maissa, joissa kristityt muodostavat riittävän suuren äänivoiman politiikkaan vaikuttamiseen. Muualla kristillinen politiikka on joutunut mukautumaan elämään vallitsevan kulttuurin ehdoilla. Näin ollen kristityt - sen sijaan, että olisivat muuttaneet kulttuuria ja yhteiskuntaa - ovat joutuneet sopeutujan, ei uudistajan, rooliin.

Kysymykseen, kuinka pitkälle kristilliset seurakunnat tai kirkot voivat olla mukana politiikassa, ei ole haluttu tai voitu antaa täsmällistä vastausta, koska monet kirkot ovat jo niin pitkälle maallistuneet, että ne ovat oppineet elämään vallitsevan kulttuurin ehdoilla ja niiden oma toiminta on tosiasiallisesti pitkälle politisoitunut. Kirkot haluavat saada ja niillä käytännössä myös on maallista valtaa. Tässä valtataistelussa on Raamattu jyrätty pitkälti syrjään vallitsevalle kulttuurille ja yhteiskunnalle vieraana kirjoituksena, josta voi lähinnä saada inspiraatioita kauniiden puheiden viitekehykseksi.

 

Kristillinen usko ja Raamatun kirjoitukset lähtevät täysin eri pohjalta kuin maallisen yhteiskunnan kulttuurit. Jumala on täydellinen ja kulttuureista riippumaton todellisuus. Iankaikkinen Jumala ja Jumalan Sana eivät ole riippuvaisia ihmisen luomista kulttuureista ja yhteiskunnista. Juuri siksi Jumalan Sanaan voi luottaa. Jos kirkot tai seurakunnat kuvittelevat pidemmän päälle sopeutumalla vallitseviin kulttuureihin ja yhteiskunnallisiin näkemyksiin takaavansa olemassaolonsa oikeutuksen ja voivansa hengellisesti hyvin, ne erehtyvät. Mitä enemmän kristilliset kirkot ja seurakunnat unohtavat oman hengellisen näkökulmansa ja tehtävänsä hengellisenä omanatuntona, sitä nopeammin ne tekevät itsensä tarpeettomiksi.

 

Hengellistä työtä ohjaa Raamatun Sanan ehdoton valta-asema. Jos näin ei ole, sitä ohjaa ihmisen loputon itsekkyys ja tällainen toiminta kääntyy lopulta itseään vastaan. Jäljelle jää vain hengellinen tyhjiö ja aatteellinen itsemurha. Siksi Raamatun asema kristillisen opin ja elämän korkeimpana ohjenuorana kaikilta osin, myös Israelin kohdalla, tulisi palauttaa apostolisen opin perustalle. Israel –työ on jatkuvien haasteiden edessä. Yksi suurimmista haasteista on työn liittäminen ja liittyminen Raamatun ilmoitukseen ja totuuteen.

 

Toivomme Shalom –lehden puolesta päättäjille oikeudenmukaisuuden kykyä ja seurakuntien paimenille ja vastuunkantajille Raamatun arvojen esilletuomisen rohkeutta. Nämä asiat korostuvat Israel-työssä. Näin toimimalla toteutamme Raamatun kehotusta, ettemme pahoin toisiamme repisi ihmisoppien tuulissa, koska niin tehdessämme me emme tuhoa vain muita, vaan lopulta aina itsemme. Repimisen sijasta meidän tulisi suunnata voimavaramme Jumalan ilosanoman pitämiseen esillä. Ihmisopit synnyttävät aina eriseuraisuutta ja lahkomieltä. Ainoastaan Jumalan Sanan ja apostolisen opin pohjalta meillä voi olla keskinäinen yhteys keskenämme (Apt. 2:42; Apt. 4:12).

 


Shalom–terveisin,
Ilkka Vakkuri

 

 

 

8/2008

 

Muutamat suunnat ovat hyökänneet erityisesti viime vuosina kristinuskon perusopetuksia vastaan syyttämällä kristittyjä mm. monijumalaisuudesta eli polyteismista. Valitettavasti näissä uskonasioissa ei kunnollista dialogia ole syntynyt. Ihmiset ikään kuin käyvät dialogia itsensä kanssa ja ihmettelevät, kun syytetyiltä ei tule puolustuspuheenvuoroa. Ihmisillä on usein pelko siitä, että jos lähtisimme todelliseen dialogiin toisten ajatussuuntien kanssa, voisimme oppia jotain erilaista mitä emme ajatuksissamme ole osanneet ottaa huomioon. Meidän on usein vaikea myöntää, että omassa täydelliseltä tuntuvassa maailmankuvassa ja ideologiassa olisi jotain täydennettävää ja jopa poistettavaa. Tämä koskee meitä kaikkia ja kaikkia kulttuureja. Kulttuurihan on pohjimmaltaan syntisen ihmisen luomus. Epätäydellisen ihmisen luomuksena se on aina - ja sen tuleekin olla - jännitetilassa Jumalan ja Hänen Sanansa kanssa.

 

Vanhan ja Uuden testamentin kirjoitukset opettavat ensinnäkin, että Jumala on yksi ainoa (monoteismi, 5.Moos.6:4; 1.Kor.8:4). Koko Raamattu on alusta loppuun asti valtava vastalause polyteismia vastaan. Pakanoiden epäjumalat eivät ole mitään jumalia (Jer.2:11), ne eivät ole yhtään mitään, niiltä puuttuu todellinen olemassaolo (3.Moos.19:4 - 26:1; 1.Kor.8:4; Apt.14:15). Siksi ne eivät voi vahingoittaa eivätkä hyödyttää; niitä ei kerta kaikkiaan ole olemassa (Jer.10:5,14,15). Siksi täytyykin kaiken palvonnan, mitä ihmiset harjoittavat Raamatun mukaan olla monoteistista, toisin sanoen sen on kohdistuttava yhteen ainoaan Jumalaan (2.Moos.20:3; Mark.12:29 - 30). Polyteismin moneen jumalaan kohdistuva kunnioitus ei kuulu cultus divinus -käsitteen (jumalanpalveluksen) piiriin. Mitä pakanat uhraavat epäjumalille, sitä he eivät uhraa Jumalalle, vaan riivaajille (1.Kor.10:20). Jos pakanat tahtovat todella kunnioittaa Jumalaa, heidän täytyy luopua epäjumalistaan ja kääntyä ainoan tosi Jumalan puoleen, niin kuin Paavali ja Barnabas saarnasivat lystralaisille (Apt.14:15). Niin painokkaasti Raamattu opettaa monoteismia.

 

Kristityt korostavat Raamatun ehdottomasti opettavan myös, että ainoa Jumala on Isä, Poika ja Pyhä Henki, siis kolme persoonaa yhdessä ainoassa Jumalassa. Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat persoonanimityksiä (Matt.28:19; 2.Kor.13:13). Kolmiyhteinen Jumala on erityisesti ilmoittanut itsensä Kristuksen kasteessa (Matt.3:16-17). Vaikka termin ”kolminaisuus” käyttöä vältettäisiin mm. siitä syystä, ettei termiä esiinny Raamatussa, ei ole mahdollista ymmärtää Raamatun opetuksia Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä ilman Jumalan ykseyden vaatimuksen käsittämistä, että on yksi Jumala, joka ilmenee kolmessa persoonassa. Jos kiellämme Isän, Jeesuksen ja Pyhän Hengen olevan yksi Jumala, kiellämme apostolis-raamatullisen uskon perusteet. Sillä mm. vain Jumala voi pyhittää ja vain Pojan kautta on pääsy Isän tykö ja Jeesus sanoo, että Hän ja Isä ovat yhtä (Joh.10:30).

 

Kaikki luodut voivat olla olemassa useampina yksilöinä. Jumalan rinnalla ei kuitenkaan voi olla olemassa toista. Raamatun mukaan Jumala on absoluuttisessa ja eksklusiivisessa merkityksessä yksi ainoa (Jes.43:10; 45:5; 1.Kor.8:4; 5.Moos.6:4). On täysin turhaa väittää, että Raamatussa luotujakin sanotaan jumaliksi. Raamattu tekee selvän eron ns. "jumalien" ja ainoan Jumalan välillä, Hänen, joka olemukseltaan on Jumala, jonka rinnalla ei toista ole (1.Kor.8:5). Siitä myös korostava sana "ainoa" (1.Tim.6:15-16). Jumala on ens summum (korkein olevainen), jonka olemassaolo, vaikutus, herruus ja arvonanto eivät kuulu kenellekään muulle. Pakanoiden epäjumalat eivät kykene mihinkään (Jes.41:23). Maallisen esivallan henkilöt kykenevät johonkin, mutta vain Jumalan avulla ja Hänen alaisinaan, eivät milloinkaan ilman Jumalaa. Sen vuoksi rukoilemme joka sunnuntai seurakuntarukouksessamme, että ainoa tosi Jumala tahtoisi ylläpitää heitä ja heidän toimintaansa tahtonsa mukaan.

 

Jumalan ykseydellä on käytännössä tärkeä merkitys. Unitas Dei (Jumalan ykseys) sisältää

  1. voimakkaan kehotuksen kiintyä jakamattomin sydämin ainoaan Jumalaan (Mark.12:30; 5.Moos.6:5),
  2. suuren lohdutuksen, jota meiltä ei kukaan eikä mikään voi riistää, jos kerran Jumala on puolellamme (Room.8:31). Meille esikuvaksi Raamattu käsittelee oppia Jumalan olemuksesta ja ominaisuuksista, niin kuin kaikkia muitakin opetuksia, aina niiden käytännöllisen merkityksen kannalta.

Kysymykseen, voidaanko lausua jokin Jumalan määritelmä vai ei, on vastattava seuraavasti: Jos emme käsitä sanaa ‘määritelmä’ (definitio) perin ahtaassa merkityksessä, vaan katsomme sen tarkoittavan kuvaamista (descriptio), voisimme kaikitenkin puhua Jumalan määritelmästä. Voimme näet ja meidän pitääkin kuvata Jumalaa niiden määreiden perusteella, jotka Hän sanassaan itsestään antaa: yhdeksi ainoaksi, muuttumattomaksi, kaikkivaltiaaksi, kaikkialliseksi, vanhurskaaksi, Kristuksessa armolliseksi, jne. Jumalaksi. Tässä mielessä on koko pyhä Raamattu Jumalan, erikoisesti Hänen rankaisevan vanhurskautensa (lain) ja Hänen armahtavan rakkautensa (evankeliumin) kuvausta. Oikein sanovat vanhat teologimme: Jumalaa ei voida määritellä, mutta Häntä voidaan kuvata Hänen ilmoitetun sanansa perusteella. Tämä descriptio on kuitenkin meille ihmisille riittävä oppiaksemme Raamatusta tuntemaan Jumala siten, että tämän tuntemuksen kautta tulemme autuaiksi.

 

Shalom-terveisin,
Ilkka Vakkuri

 

 

 

7/2008

 

Olen miettinyt kolmen suuren maailmanuskonnon yhteistä merkitystä meille kaikille. On puhuttu paljon siitä, kuinka kristinusko, juutalaisuus ja islam ovat, ainakin hetkittäin, törmäyskurssilla. On esitetty huomiota herättävä teoria siitä, että huomispäivän sodissa valtiot eivät taistele, vaan vallitsee sota eri kulttuurien kesken. Suurin konflikti tulee ilmeisesti olemaan länsimaisen ja itämaisen kulttuurin yhteen törmääminen. Tämä on sikäli merkittävää, että joidenkin tilastojen mukaan esim. vuoteen 2050 mennessä vanhoista EU -maista ainoastaan Suomi on maa, johon ei tule muslimienemmistöä. Muslimien osuus väestöstä kasvaa voimakkaasti sekä Euroopassa että Amerikassa. Euroopassa muslimiväestön nopeaan kasvuun vaikuttavat siirtotyöläiset ja muslimiperheiden suurempi lapsiluku.

 

Tämä kehitys pakottaa meidät ennemmin tai myöhemmin vakavasti pohtimaan kaiken maallistumisen keskellä Abrahamin perillisten merkitystä länsimaiselle kehitykselle ja kulttuurille. Juutalaisuus on antanut oman arvokkaan panoksensa länsimaisen kulttuurin ja ideologian kehittymiselle. Panos on perustunut paitsi yksittäisten lahjakkaiden ajattelijoiden ja tiedemiesten työhön, myös siihen tosiasiaan, että juutalaiset ovat halunneet opettaa ja vaalia raamatullista perustaansa. Kristinusko on ollut länsimaisen sivilisaation, kulttuurin, etiikan ja moraalisääntöjen keskeinen vaikuttaja. Niin kauan kuin elettiin yhtenäiskulttuurin aikaa ja kristinusko ammensi moraaliseettiset ohjeensa Pyhästä kirjasta eli Raamatusta, kristinusko on ollut yksi länsimaisen ajattelun tärkeimmistä vaikuttajista.

 

Islamissa moraalis-eettinen sanoma on keskeisellä sijalla. Islamissa ei vallitse selvää jakoa maallisen ja hengellisen regimentin välillä, vaan kaikki yhteiskunnalliset asiat johdetaan islamin moraalis-eettisistä periaatteista. Länsimaisessa kulttuurissa kristinuskon moraalis-eettinen vaikutus on sen sijaan yhä kapenemassa ihmisten vapautta ja oikeuksia korostavan uusliberalistisen humanismin hengen vallitessa. Tästä on seurauksena, että yksilön oikeuksia korostava länsimainen ajattelu ja islamin itämainen kollektiivisia velvollisuuksia korostava moraaliseettinen ideologia törmäävät toisiinsa.

 

Kuinka törmäyskurssin vaurioita voi lievittää? Koska islam kaikkien maallisten ennustusten mukaisesti tulee leviämään länsimaissa ja sen merkitys korostumaan, on nähdäkseni ainut keino törmäyksen lieventämiseen, että sekä länsimaisen kulttuurin moraali-etiikan muovanneet tekijät, kuten kristinusko ja juutalaisuus, ryhtyvät suhtautumaan omaan moraali-eettiseen perintöönsä vakavasti. Tässä tilanteessa kristinusko ja juutalaisuus eivät voi vain sivusta seurata länsimaista maallistumista ja eettis-moraalista heikkenemistä, vaan niillä on omien pyhien kirjoitustensa pohjalta vastattava heikkenemiseen ja heitettävä oma selkeä haasteensa yksilöä palvovalle ja maallistuneelle ajattelulle, jossa äärimmillään ihminen itse on oma jumalansa.

 

Tarvitaan moraalis-eettisiä ohjeita, opetusta ja käytäntöä, joka voi omalta osaltaan vaikuttaa kollektiivisen moraalis-eettisen tietoisuuden heräämiseen ja lisääntymiseen. Jos tässä ei onnistuta, on hajoavan ja pirstoutuvan moraalis-eettisen maailmankuvan selkeän heikkenemisen myötä islamin uskolle otollinen maaperä ottaa länsimaisessa ajattelussa johtava rooli aikaa myöten. Tämä johtuu siitä, että mikään yhteiskunta tai kulttuuri ei säily, kehity tai kukoista ilman selvää moraalis-eettistä kollektiivista arvopohjaa, sen noudattamista ja valvontaa jokapäiväisissä käytännöissä.

 

Länsimaisen kulttuurin haasteena onkin tasapainoilla yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien ja yhteisöllisten oikeuksien ja velvollisuuksien kanssa niin, että kulttuuri voisi kukoistaa ja kansalaiset kokea olonsa turvalliseksi, oikeudenmukaiseksi ja mielekkääksi. Länsimaista ajattelua kiehtoo tällä hetkellä utopia yksilön loputtomista oikeuksista, loputtomiin jatkuvasta hyvän jakamisesta yksilön itsekkään oikeusnäkökulman pohjalta.

 

Tästä kaikesta ymmärtääkseni seuraa, että sekä kristinusko että juutalaisuus ovat jo joutuneet tai joutuvat uskontoina aivan uudenlaisen haasteen eteen. Tähän mennessä ainakin kristinusko on säilynyt luopumalla asteittain uskonsa tunnustusopillisesta, raamatullisesta opetuksestaan ja saanut maallistuneen yhteiskunnan tuen toimilleen. Jokainen meistä varmasti ymmärtää, että jos kristinusko ei palaa pyhien kirjoitustensa moraalis-eettisiin ja muihin opetuksiin, se tuhoaa itsensä tekemällä itsensä maallistuneessa maailmassa tarpeettomaksi.

 

Shalom-terveisin,
Ilkka Vakkuri

 

 

 

 

6/2008

 

Haluan vielä kerran kiittää Shalom -lehden ja Israelin Ystävät ry:n puolesta kaikkia niitä, jotka osallistuivat ainutkertaiseen ja ainutlaatuiseen 100-vuotisjuhlamatkaamme Israeliin 4.–11.5. 2008. Matkamme oli onnistunut ja sen tavoitteet saavutettiin. Näistä kaikista saatte lukea tarkemmin Israelin Ystävät ry:n Varsinais-Suomen piirin varapuheenjohtajan, pastori kirjailija Pekka Sartolan artikkelista Shalom -lehden sivuilla. Tässä lehdessä on suomennettuna myös liittomme puheenjohtaja Hannu Elon Jerusalemissa King of Kings -seurakunnassa 100-vuotisjuhlassa pitämä juhlapuhe.


Matkallamme oli monia kohokohtia. Mieleen jäivät Beit Singerin lastenkodin lasten vaikuttavat esitykset, vakavasti toimintarajoitteisten hoitolaitoksen johtajan esittämät koskettavat kuvat ja sanoma toivosta, jota myös Israelin Ystävät ry:n monet auttamishaluiset hoitoalan vapaaehtoiset tuovat näille Jumalan luomille ihmisille moninaisen inhimillisen vajavaisuuden ja kamppailun keskelle. Mieleeni jäi lähtemättömästi Olavi Syvännön työtämme tukeva puhe Jaffassa, kuten myös Israelin valtion edustajien kannustavat puheet, jotka rohkaisevat meitä jatkamaan työtämme entistäkin nöyrempinä ja kiitollisina siitä, että saamme olla toteuttamassa omalta pieneltä osaltamme Jumalan suurta suunnitelmaa Israelin valtion ja kansan hengellisen, henkisen ja aineellisen jälleenrakentamisen osalta. Tuskin voi millään järjestöllä olla haastavampaa ja samalla jalompaa tehtävää suoritettavana Jumalan jokapäiväisen armon varassa. Israelin juhlamatkamme perusteella meillä ei todellakaan ole mitään hävettävää työssämme. Meidän ei tarvitse antaa minkään poliittisen tai uskonnollisen ailahtelun vaikuttaa tärkeän työmme perusteisiin, päämääriin tai toteutukseen. Meillä ei ole mitään salattuja tarkoitusperiä. Meidän tehtävämme on olla juuri niiden rinnalla, jotka tarvitsevan Jumalan apua, huolenpitoa ja rakkautta eniten. Meidän tulee rehellisesti rakastaa ja rakentaa kaikissa olosuhteissa. Me emme halua koskaan unohtaa niitä, jotka Jumalan vanhurskautta janoavat. Siksi meidän tulee olla todellisia Israelin ystäviä, jotka rakastavat Israelia – ei oman vaan Jumalan antaman rakkauden varassa.


Järjestömme periaatteisiin kuuluu, ettemme halua millään tavalla sekoittaa hengellistä ja aineellista auttamista toisiinsa. Juutalaisten oikeutetusti tuomitsema materiaalisen avun ja hengellisen työn sekoittaminen keskenään johtaa pitemmän päälle vain materiaalin tavoitteluun ja hengellisten asioiden materialisoitumiseen. Olisi suorastaan julmaa ja sopimatonta, jos ihmisen heikkoa materiaalista tilannetta ja hätää käytettäisiin hyväksi ihmisen pakkokäännyttämiseksi uskontoon tai ideologiaan. Tällaista menettelyä ei Raamattu opeta eikä evankeliumi ole materiaalista auttamista, vaan syvällisten hengellisten asioiden esillä pitämistä. On erotettava selvästi oikealla tavalla toisistaan toisaalta diakonia- ja laupeudentyö ja toisaalta hengellisen pelastuksen sanoma. Näitä ei aseteta vastakkain, mutta ei myöskään sekoiteta keskenään. Muuten saatamme toimia vastoin Raamatun opetusta ja alkuseurakunnan käytäntöä.

 

Israelin Ystävät ry:llä ei ole Israelissa lähettejä, vaan me tuemme paikallisia messiaanisia juutalaisia seurakuntia. Heistä pyrimme suuntaamaan apumme juuri niille, jotka ovat eniten avun tarpeessa. On aivan luonnollista, että tuemme uskonveljiämme ja -sisariamme myös Israelissa. Heillä on erityisesti hengellisessä ja henkisessä mielessä myös paljon annettavaa meille. Emme halua näiden messiaanisten juutalaisten luopuvan juutalaisesta identiteetistään, vaan kannustamme heitä säilyttämään juutalaisuutensa ja olemaan Israelin valtion rakentavia kansalaisia. Sillä Jumalan rakkaus ilmenee juuri siinä, ettei niin juutalaisen kuin suomalaisenkaan tarvitse luopua identiteetistään kelvatakseen Jumalalle. Raamatun mukaan Jumalan armon osallisuuteen ei tulla
vaatimusten tai käskyjen kautta, vaan armo sisältää vain kutsun ja sen vapaaehtoisen ja henkilökohtaisen vastaanottamisen Jumalan tahdon mukaan – ei muuta. Laki ja käskyt ovat tärkeä osa matkalla kohti ansaitsematonta armoa. Tässä suhteessa jokainen juutalainen niin kuin ei-juutalainenkin saa elää yksin armon varassa. Juuri siksi meidän tulee oikealla tavalla kunnioittaa toistemme vakaumusta, olimmepa sitten juutalaisia tai ei-juutalaisia. Todellinen dialogi uskontojen kesken lähtee juuri kunnioituksen pohjalta. Oma vakaumus on jokaiselle tärkeä asia, siksi meidän tulee kunnioittaa toistemme vakaumusta, eikä yrittää väkisin pakottaa toista omaksumaan meidän vakaumustamme. Kuitenkin oman vakaumuksen rakentava esillä pitäminen on meidän jokaisen oikeus ja velvollisuus. Meidän tulee antaa Jumalan vaikuttaa meissä niin tahtomista kuin toimintaa toistemme parhaaksi. Ei toistemme vahingoksi, vaan Jumalan kunniaksi.
Kilpailkaamme toinen toisemme kunnioittamisessa!

 

Toivotan kaikille Shalom-lehden niin juutalaisille kuin kristityille lukijoille riemullista ja armorikasta kesää!
Shalom–terveisin,

Ilkka Vakkuri

 

 

 

 

5/2008

 

Vanha testamentti on juutalaisille, arvostettujen juutalaisten oppineiden mukaan, Tooran osalta pyhä kirja. He eivät arvostele tai aseta sen sanomaa tai tekstiä kyseenalaiseksi. Juutalaisille on tärkeää, että jo 12-vuotias poika pyrkii opettelemaan Tooran ulkoa. Raamatussa, samoin kuin juutalaisuudessa, pääpaino on Sanan kuulemisessa, Sanan syvällisessä ymmärtämisessä ja sen noudattamisessa.


Esimerkkinä voimme ottaa virallisen vuoden 1938 suomenkielisen Raamatun käyttämän käsitteen liitto. Raamattu tuo esille Vanhassa testamentissa lukuisia liittoja, mutta pohjimmaltaan kysymys on saman liiton eli Israelin ja Jumalan kansan välisen liiton vahvistamisesta, ei erillisistä liitoista. Näin juutalaiset ovat asian ymmärtäneet ja näin myös juutalainen apostoli Paavali opettaa. Raamattua ei voi tasapainoisesti ymmärtää, jos haemme Raamatusta vain oman kielemme hakusanoja ja yritämme sitten täsmäsanoilla selvittää opetuksien kokonaisia sisältöjä. Raamatussa käytetään monia käsitteitä ja rinnakkaisia sanoja selvittämään ajatuskokonaisuuksia tai kirkastamaan sanomaa. Raamatussa käytettyyn menetelmään kuuluu mm. asioiden tarkastelu eri näkökulmista.


Raamatusta näkee selvästi, että raamatunajan juutalaisilla ja Jeesukseen Messiaanaan uskovilla juutalaisilla oli selvästi erilainen näkökulma asioihin. Näkökulma huipentuu ajatukseen, kuka Messias on ja mitä messiaaninen aika merkitsee? Raamatun ajan juutalaisille ja monille nykyajan juutalaisille Messias ei ole vielä tullut. Hän on enemminkin maallinen kuin hengellinen pelastaja. Yleisesti juutalaiset ymmärsivät Raamatun aikaan ja yhä edelleen vanhan liiton seuraavaan tapaan:


1.Pysyvänä juridisena liittona (tyîrV;b BBerit). Tässä merkityksessä, Jumalan yksipuolisesti tekemänä ja ilmoittamana juridisena liittona, vanha liitto on edelleen voimassa. Laki on Jumalan oikeuden edessä voimassa Jumalan määrittämillä ehdoilla ja rajoituksilla. Tässä merkityksessä lakiliitto on nyt ja aina täällä ajassa voimassa Jumalan osalta myös kristilliseltä näkökannalta ja tässä merkityksessä Jeesus puhuu, kun Hän sanoi: "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään" (Matt.5:17). Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennen kuin kaikki on tapahtunut. (Matt. 5:18 vrt. Luukas 16:17)


2.Teologisessa merkityksessä vanha liitto (tr;k Berit) vahvistaa täällä ajassa juutalaisten erityisaseman muiden kansojen keskellä. Tämä tarkoittaa, että heidän erityisasemansa on siinä, että he ovat Jahven kansaa, jonka mm. lain liitto vahvistaa. Juutalaisen kansan valintana ja kutsuna on olla erityinen kansa täällä maan päällä ja sellaisena kansana heidän tulee pysyä. Tähän vaatimukseen kuuluu myös mm. kansallinen puhtaus. Tässä merkityksessä tämä onkin pitänyt paikkansa, mutta Vanhassa testamentissa kuitenkin ennustetaan, että Jumala on tekevä Israelin kanssa Uuden liiton, ei samanlaista, jonka Hän teki isien kanssa (Jer.31:31-34, Hes.36:24-28). Tästä seuraa, että juutalaisten tulisi olla kerran tämän Uuden liiton kansalaisia eikä enää sen vanhan liiton, jonka Jumala teki heidän isiensä kanssa. Vanhaa liittoa ei siis häpäistä Raamatussa, vaan se korvataan kokonaan uudella teologisella liitolla, jossa juutalaisella kansalla on erityinen tehtävä ja rooli, olla Messiaan opetuslapsia ja sanansaattajia. Tämä Uusi liitto koskee siis ensisijaisesti nimenomaan juutalaisia, vasta toiseksi muita kansoja. Samoin jo Vanhassa testamentissa on ymmärretty olevan useita viittauksia tällaiseen Messiaaseen, jolla on oleva merkittävä asema juutalaisen kansan historiassa ( Jer.23:5, Jes.10:11 ja luku 53, Miika 5:1).

 

Uuden testamentin kirjoittajat ovat ymmärtäneet, että Jeesus on luvattu Messias ja Hänen kauttaan Jumala tekee maailman ja juutalaisen kansan kanssa kokonaan Uuden liiton, joka ei perustu pohjimmaltaan ihmisten omaan lain täyttämiseen, vaan Jumalan armoon. Uuden testamentin kirjoittajat, jotka ovat yhtä lukuun ottamatta juutalaisia, tarkastelevat kysymystä liitosta (diaqh/kh diatheke) uudesta pelastuksen näkökulmasta. Tässä merkityksessä suomenkielisen liitto sana käännöksen alkukielinen sana (diaqh/kh diatheke), joka merkitsee itse asiassa pääsääntöisesti Jumalan yksipuolista pelastukseen tähtäävää säädöstä tai määräystä tai testamenttia, joka tulee ilmi Jeesus Messiaassa, esiintyy alkukielellä 33 kertaa Uudessa testamentissa. Tällöin kuoleman jälkeinen elämä ja iankaikkinen pelastuksen näkökulma Messiaassa tulee tärkeimmäksi, ellei ainoaksi tarkastelukulmaksi. Tästä näkökulmasta apostoli Paavali kirjoittaa Galatian hairahtuneille messiaanisille ja kristityille seurakuntalaisille, että vanha liitto pelastuksen antavana liittona ei ole todellisuudessa koskaan ollutkaan olemassa, eli Kristus on kertakaikkisen pelastavan lakiliittoajatuksen loppu. Tällä Galatian messiaanisista juutalaisista ja kristityistä koostuvan seurakunnan harhalla tai kiistakysymyksellä ei ole merkitystä sellaisille juutalaisille, jotka eivät usko pelastavaan ja armahtavaan Jeesus Messiaaseen. Heidän kannaltaan Jumalan antama laki on heidän erityisasemansa pysyvä osoitus täällä ajassa. Eiväthän juutalaiset yleisesti usko laintäyttämisen johtavan automaattisesti iankaikkiseen elämään, tai että he lakia täyttämällä saisivat periä taivasten valtakunnan.


Tämä oli Galatian seurakunnan harha, ei juutalaisten yleinen harha. Joulunumerossa Shalom-lehden pääkirjoituksessa käsittelin siis kristityistä ja messiaanista juutalaisista koostuneen Galatian seurakunnan lain ymmärryksen harhautumista pääasiassa apostoli Paavalin opetusten pohjalta. En silloin vielä osannut kuvitella, että tuo apostoli Paavalin mainitsema kristittyjen harha yhä elää voimakkaanakin pienessä osaa kristillistä yhteisöä. Onneksi tämä vanha kristillinen harha on tullut jälleen esille ja se voidaan oikaista Jumalan Sanan pohjalta, kuten olen jo tehnytkin alustavasti joulukuun 2007 Shalom-lehden pääkirjoituksessa. Ongelmathan eivät maailmasta poistu vaikenemalla, vaan ne kohtaamalla Jumalan Sanan pohjalta totuudellisesti, koska Jumalassa ei vilppiä ole, vain Hän yksin on tie, totuus ja elämä.


Juutalaisten yleisemmin ymmärtämässä juridisessa merkityksessä vanha liitto on siis täällä ajassa edelleen voimassa Jumalan yksipuolisesti antaman lain muodossa. Apostoli Paavali kirjoittaa juutalaisten erityisasemasta Room. 9:3-5, mutta lisää heti perään, että mutta ei niin, että Jumalan sana olisi harhaan mennyt. Sillä eivät kaikki ne, jotka ovat Israelista, ole silti Israel, eivät kaikki ole lapsia sen tähden, että ovat Aabrahamin siementä (Room. 9:6-7) ja hän kehottaa meitä kaikkia olemaankin laupeuden astioita (Room. 9:20-28).


Olkaamme Kristuksen ja Hänen Sanansa orjia, kuten juutalainen apostoli Paavalikin oli. Älkäämme olko ihmisten tai ihmisajatusten orjia. Vapauteen Kristus vapautti meidät! Sallikoon pyhä Israelin Jumala meille kaikille tämän asennemuutoksen jo tänä päivänä Pyhän Henkensä kautta! Ettemme toisiamme kiroaisi ja perinjuurin repisi, vaan siunaisimme ja rakastaisimme toisiamme ja jopa vihollisiamme – todellisen Messiaan vapaudessa!


Shalom–terveisin,

Ilkka Vakkuri

 

 

 

4/2008

 

Olemme kaikki matkalla jonnekin. Uskova on parhaimmillaankin täällä ajassa vain matkamies, maan muukalainen toisten matkaajien joukossa – näin ainakin 2. Pietarin kirjeen mukaan. Me Israelin Ystävät olemme pian matkalla moniin tämän vuoden juhliin. Osa meistä on pian matkalla Jerusalemiin Israelin Ystävät ry:n 100-vuotisjuhliin ja Israelin valtion 60-vuotisjuhliin. Tällaisten asioiden puolesta matkaaminen voi olla yhtä juhlaa. Hyvän asian juhliminen yhdessä on mukava ja miellyttävä asia. Siksi on hienoa lähteä matkalle! Israelin kansa on joutunut matkustamaan paljon, eikä matkanteko aina ole ollut yhtä juhlaa. Välillä on kansa autiomaassa napissut ja ollut napit vastakkain Jumalan suurten suunnitelmien edessä. Jumalan sallimus on tuntunut pahalta, jos se on osunut omalle kohdalle negatiivisten asioiden merkeissä. Kuitenkin Jumala on sallinut myös ilon aiheita. Usein raamatuntutkijat vertaavat Israelin kansan vaiheita ikään kuin miniatyyrinä koko ihmiskunnan vaiheisiin. Onko nyt kansan aika levähtää, kun huomattava osa juutalaisista on päässyt isiensä maahan? Tätä lepoa on Israelin kansa odottanut nykyisen Israelin valtion koko olemassaolon ajan. Eikä odotettua lepoa ole näköpiirissä. Onko muillakaan, kokonaisilla kansoilla, maailmassa lepoa?

 

Kun uskova kohtaa Jumalan, hän toivoo saavansa myös pysyvän levon vaikeuksista. Valitettavasti Jumalan sallimus toimii usein päinvastoin. Vaikeuksia tuleekin paljon, eikä pääse vähällä. Onko uskova epäonnistunut, jos hän kohtaa paljon vaikeuksia? ”Vaikeuksien kautta voittoon” – sanotaan eräässä hengellisessä laulussa. Mutta kuinka paljon yksi kansa tai ihminen voi kestää vastoinkäymisiä? ”Teitä ei ole kohdannut muu kuin inhimillinen kiusaus; ja Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää”, luvataan Raamatussa (1.Kor.10:13). Toisaalta Raamattu on täynnä opetusta oikeasta ja väärästä kärsimyksestä vapautumisesta. ”Varo, ettet käänny vääryyteen, sillä se on sinulle mieluisampi kuin kärsimys” (Job 36:21). ”Sillä hän ei halveksi kurjan kärsimystä, ei katso sitä ylen, eikä kätke häneltä kasvojansa, vaan kuulee hänen avuksihuutonsa.” ”Mutta muistakaa entisiä päiviä, jolloin te, valistetuiksi tultuanne, kestitte monet kärsimysten kilvoitukset” (Hebr.10:32). ”Vanhimpia teidän joukossanne minä siis kehoitan, minä, joka myös olen vanhin ja Kristuksen kärsimysten todistaja ja osallinen myös siihen kirkkauteen, joka vastedes on ilmestyvä” (1 Piet. 5:1).

 

Edellä mainittujen raamatunjakeidenkin pohjalta näyttäisi siltä, että Jumalalla on aivan oma käsityksensä kärsimyksestä ja sen merkityksestä. Juutalainen apostoli Pietari kirjoittaa: ”Että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä” ja juutalainen apostoli Jaakob jatkaa: ”Tietäen, että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa saa aikaan kärsivällisyyttä” (Jaakob 1:3). Uskovan kärsimys ei siis ole turha. Sen, joka ei usko Israelin pyhään tosi Jumalaan, kärsimys on siis turhaa. Se ei johda mihinkään hyvään lopputulokseen. Tulisiko meidän uskoa, että Jumalan sallima kärsimys on meille hyväksi? Ei liene kovin suosittu puheenaihe edes uskovien keskuudessa. Miten tällainen kärsimysasia sitten toimii?

 

Se toimii siten, että maailma kyllä antaa kärsimystä Jumalan salliessa sen, mutta uskovina me haluamme olla huolehtimassa, ettei kukaan kärsisi turhaan. Israelin kansakin kärsii turhaan, jos se ei turvaa yksin Jumalaansa ja tämän armahtavaan rakkauteen. Maailmasta ei saa bonusta matkalle taivaaseen. Taivaassa ei ole businesluokkaa ollenkaan. Niiden elämä, jotka eivät pääse taivaaseen, raukeaa tyhjiin. Siinä ei ole toivoa, vaan kärsimys jatkuu iankaikkisesti ja turhaan. Me Israelin Ystävät haluamme kärsiä yhdessä. Siksi me olemme yhtä. Juutalainen kansakin on ollut yksimielinen ainoastaan vaikeuksien keskellä. Mikä onkaan Israelin tulevaisuus, jos sen kadut ovat täynnä turhaa kärsimystä? Meidän tulisi varmaan kaikkien kääntyä huutamaan avuksi Herran nimeä! Missä sitten tässä ajassa matkaammekin, ettei matkamme olisi turha. Siunattua matkaa kaikille Messiaan nimessä!

 

Shalom-terveisin,
Ilkka Vakkuri

 

 

3/2008

 

Elämme maailmassa, jossa ei ole liikaa rakkautta. Välillä voimme kyllä kohdata elämässä hetkellistä rakkautta, mutta jos rakkaus on riippuvainen vain meistä itsestämme, rakkaudella on taipumus haalistua. Me Israelin ystävät tunnemme rakkautta Israelin kansaa kohtaan. Me näemme Israelin kansassa Jumalan omaisuuskansan, joka tarvitsee ja janoaa kärsimysten keskellä aitoa, syvällistä rakkautta. Rakkautta, joka ei tuomitse, vaan antaa anteeksi. Israelin kansan historia ei ole vain voitosta voittoon kulkemista, vaan se on, kuten hengellisessä laulussa sanotaan, kulkemista ”kärsimysten kautta voittoon”.


Jo Vanhasta testamentista voimme lukea Israelin kansan suurenmoista selviytymiskertomusta. Jumala ei hylkää kansaansa. Israelin kansan selviytymiskertomuksen taustalla ja koetinkivenä on koko ajan kansan ja Jumalan välinen suhde. Jos Israelin kansa ei ole kuuliainen Jumalalle ja Hänen tahdolleen, kansa joutuu Jumalan koettelemaksi. Tästä puhutaan teologisella termillä ”sallimus”. Jumala sallii kansalleen vastoinkäymisiä, vaikkei niitä mielellään kansalleen soisi. Israelin kansa on lopulta riippuvainen Jumalan rakkaudesta, Hänen hyvyydestään ja armostaan.

 

Jumalan armo on ainutkertainen, eikä Jumalan edessä voi itse puolustautua, vaan Hänen edessään meidän tulee tunnustaa vajavuutemme ja syntisyytemme. Tämä koskee niin Jumalan valitsemaa omaisuuskansaa Israelia kuin Israelin ystäviä. Ilman Jumalaa ja Hänen voimaansa, rakkautemme on vain hetken pintakiiltoa, joka perustuu maallisiin mieltymyksiimme. Jumala on suuri, pyhä ja ainutlaatuinen. Hän ei koskaan väsy, nuku eikä torku, vaan täyttää majesteetillista tehtäväänsä lakkaamatta. Jumala haluaa tarjota todellisen, pysyvän rakkauden elämäämme. Vain Jumalan rakkauden kautta me voimme rakastaa Jumalan omaa, kuten Hänen kansaansa. Ilman Jumalaa ei ole Jumalan kansaa. Ilman Jumalaa ei ole toivoa eikä tulevaisuutta. Jos joutuisimme ajattelemaan tulevaisuuttamme ilman yhteyttä Jumalaan, olisimme tyhjän päällä. Juutalaisen kansan vaellus iloineen ja suruineen on lopulta Kaikkivaltiaasta Jumalasta kiinni.

 

Tämä koskee luonnollisesti myös meitä metsäöljypuun oksia, jotka olemme vastoin luontoamme oksastetut jaloon öljypuuhun. Me emme kannata juurta, vaan juuri kannattaa meitä. Tämä ainutkertainen juuri onkin Jumalamme, joka haluaa levittää rakkauttaan kansansa kautta. Siksi jokainen juutalainen, jonka Jumala on kutsunut ja valinnut kulkemaan tietään, haluaakin levittää rakkauden sanomaa. Rakkauden sanomaa lähelle ja kauas. Olenkin ymmärtänyt, että juutalaiselle kansalle annettu yksi tärkeä tehtävä on Jumalan rakkauden osoittaminen ja sen vieminen niille, jotka eivät sitä vielä tunne.

 

Me Israelin ystävät haluamme yhdessä juutalaisen kansan kanssa rukoilla rauhaa, rakkautta ja Jumalan armoa kaikille kansoille. Jumalan rakkaus on erityistä rakkautta; Hän ei vaadi, vaan Hänen rakkautensa synnyttää vastarakkautta. Täten Jumalan rakkaus on voimavara, johon me kristityt ja juutalaiset voimme yhdessä turvata.

 

Shalom-terveisin,
Ilkka Vakkuri

 

 

2/2008

 

Sanotaan, että kun ihmiset innostuvat jostain asiasta, he saattavat innostuksissaan pian unohtaa, mikä asian alkuperäinen päämäärä oli. Perimmäinen kysymys kristillisessä uskossamme on, kuka Jeesus ”oli, on ja tulee olemaan” – ja mitä vastaukset merkitsevät. Kun olen viime aikoina kuunnellut satoja ihmisiä – juutalaisia ja ei-juutalaisia, jotka ovat olleet kiinnostuneita Shalom –lehden joulukuun 2007 pääkirjoituksen johdosta, olen tullut edellä mainitun sanonnan mukaiseen johtopäätökseen: Onko parempi tehdä Israel-työtä rehellisesti ja avoimesti työn motivaatiota ja päämäärää silmällä pitäen, eikä valikoiden julkisuudessa kuulijakunnan mukaisesti – kristityille toisia ja juutalaisille toisia asioita painottaen? Tunnustavat kristityt suhtautuvat vakavasti Raamatun varoituksiin, kuten siihen ettei ” kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva” (Matt.6:24 ja Luuk.16:13).


Mistä siis nyt, tässä järjettömältäkin kuulostavassa kiistelyssä Uuden testamentin tekstien arvovallasta ja soveltuvuudesta nykyaikaan on pohjimmiltaan kyse? Mikä tekee tämänkertaisen, hyökkäävänkin, keskustelun mielenkiintoiseksi, mutta samalla myös surulliseksi, on tosiasia, että Shalom –lehden pääkirjoituksen (10/2007) kaikki kohdat olivat joko suoria lainauksia Uudesta testamentista tai yhteenvetoja Vanhan ja Uuden testamentin useiden raamatunkohtien opetuksista. Täten niissä ei ole ainakaan uskovalle Raamatun tuntijalle mitään uutta tai häkellyttävää, eikä päämääränä ole juutalaisvastaisuus. Eikö Raamatusta johdettu ajatus, että Jeesus on tosi juutalainen ihminen ja tosi Jumala, ja ettei ole muuta tietä Isän tykö kuin Jeesuksen kautta, ole kunnianosoitus? Eikö pääkirjoituksen ajatus, että juutalainen kansa on valittu ”viemään eteenpäin sanomaa Kaikkivaltiaasta Israelin Pyhästä Jumalasta ja Messiaasta”, ”sanomaa Hänen voimastaan ja Israelin voimattomuudesta ilman Häntä”, ole arvostuksen osoitus?

Israelin ystäviä maailmassa on juutalaisten lisäksi lähinnä vain Jeesusta Messiaanaan tunnustavissa kristityissä. Todellinen ystävyys ja rakkaus joutuu koetukselle vasta, kun tulisi rakastaa toista ja pitää toista ystävänään, vaikka toisen näkemykset olisivat erilaiset kuin omat. Tätä ohjetta ovat tunnustavat kristityt kautta maailman pyrkineet toteuttamaan Israelin osalta Jeesuksen antaman esimerkin mukaisesti. Samaan päämäärään uskon myös juutalaisen yhteisön pyrkivän, kunhan asiaa tarkemmin molemmin puolin sydämessämme tutkimme. Olemmehan avoimesti tehneet yhteistyötä jo kauan, toinen toisemme katsomukselliset ja näkemyserot tietäen, ne sallien ja niitä kunnioittaen. Olisi mieletöntä ja Israelille tuhoisaa yrittää ajaa Israelia koko sydämestään tukevia pois heidän raamatullisen uskonsa tähden. Kristityllä on oikeus uskostaan puhumiseen, jopa universaalista raamatullisesta lähetyskäskyn näkökulmasta kristillisen lehtemme joulunumerossa.

 

Omantunnon, vakaumuksen, ajattelun ja sanan vapaus ovat luovuttamattomia, demokraattisia, kristillisiä hyveitä. Miksi raamatullinen esitys kristillisessä lehdessä sitten riittää ärsyttämään, edes keskustelun pohjaksi? Raamatullisesti juutalaisen ärtymyksen ymmärtää, koska Vanha testamentti opettaa Jeesus Messiaasta mm., että ”ja Hän on oleva pyhäkkö, Hän on loukkauskivi ja kompastuksen kallio molemmille Israelin huonekunnille, paula ja ansa asukkaille” (Jes.8:14). Mutta mikä saa kristityksi tunnustautuvan ihmisen ärtymään ko. kirjoituksesta? Suomen Juutalaisten Seurakuntien Keskusneuvosto kiteyttää ärtymyksensä seuraavasti. ”Torjumme jyrkästi kirjoituksessa ilmenneen absoluuttisuusvaatimuksen, jonka mukaan vain usko Jeesukseen olisi ainoa tie J-lan yhteyteen.” Haluan kunnioittaa juutalaisen yhteisön mielipidettä ja ymmärtää sen lähtevän oman uskonnollisen vakaumuksen ja vahvan identiteetin näkökulmasta. Siksi en kritisoi sitä. Heillä on oikeus, jopa velvollisuus, esittää ja julkituoda oma vakaumuksensa ja omia näkökulmiaan. Onhan meillä kummallakin oikeus vapaasti harjoittaa uskontoamme ja sen mukaista uskoamme täällä Suomessa.

 

Kun juutalainen yhteisö julkilausumassaan pitää vaatimuksenaan yhteistyölle Jeesuksen kieltämistä ainoana tienä Jumalan yhteyteen, mikä kristityksi tunnustautuva järjestö suostuisi vaatimukseen yhteistyön ehtona ja kieltäisi julkisesti tai kuulijakunnan mukaan sanansa valiten, että Jeesus on ainoa tie pelastukseen? Selkeän kristillisen identiteetin ja selkeän juutalaisen identiteetin omaaminen voi luoda turvallisen pohjan yhteistyölle, joka ei pohjaudu muuttuvaan politikointiin tai maailmantilanteeseen, vaan pohjautuu pyhien kirjoitusten arvopohjalle. Toteutuuko, kuten pyhä apostoli Pietari varoittaa: ”Teille siis, jotka uskotte, se on kallis, mutta niille, jotka eivät usko, on se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, tullut kulmakiveksi ja kompastuskiveksi ja loukkauskallioksi. Koska he eivät tottele sanaa, niin he kompastuvat; ja siihen heidät on pantukin” (1Piet.2:8).

 

Nyt on varmasti meillä kaikilla, niin kristityillä kuin juutalaisillakin, parannuksen ja silmien aukaisun paikka, ettemme perin juurin hylkäisi Jumalan Sanaa ja lopulta paatuisi, vaan todella kasvaisimme Jumalan Sanan tuntemisessa ja antaisimme Hänen armollisen rakkautensa vaikuttaa meissä niin tekemistä kuin tahtomistakin. Täten tämäkin avoin keskustelu kääntyisi siunaukseksi. Niin kuin kirjoitettu on: ”Katso, minä panen Siioniin loukkauskiven ja kompastuksen kallion, ja joka Häneen uskoo, se ei häpeään joudu” (Room.9:33).

 

Shalom-terveisin,
Ilkka Vakkuri

 

 

1/2008

 

Israelin Ystävät ry:n 100-vuotisjuhlatilaisuudet tarjoavat mahdollisuuden Israelin Ystävät ry:n työn eteenpäin viemiseen ja juhlistamiseen monin eri tavoin. Tässä otteita toimintasuunnitelmasta vuodelle 2008. Siunatkoon Herra runsaasti Sinua, Shalom-lehden lukija. Pysykäämme rohkeina Israel-työssä, joka aloitettiin Suomessa 100 vuotta sitten!

 

Pyrimme kristittyinä lisäämään suomalaisten myönteistä suhtautumista Israeliin ja sen kaikkiin väestöryhmiin. Rohkaisemme ja tuemme Israelin henkistä, hengellistä ja aineellista jälleenrakentamista, matkailua Israeliin ja israelilaisten tuotteiden ostamista. Lisäämme Israelin Ystävät ry:n näkyvyyttä ja tunnettavuutta rakentamalla suhteita päättäjiin paikallisella, valtakunnallisella ja kansainvälisellä tasolla. Järjestön profiilia kirkastetaan ja sitoutetaan entisiä ja uusia jäseniä aktiiviseen toimintaan Israelin Ystävät ry:n periaatteiden mukaisesti. Järjestämme israelilaisten, mm. messiaanisten juutalaisten vierailuja maahamme ja edistämme yhteyksiämme Suomen juutalaisiin ja juutalaiseen seurakuntaan. Levitämme oikeata tietoa Israelista, emme hyväksy antisemitismiä ja järjestämme hengellisiä Israel-tilaisuuksia Raamatun ja sen lupausten pohjalta.

Jatkamme vuonna 2008 säännöllisen radio-ohjelman lähettämistä Radio Deissä. Työn jatkuvuuden takaamiseksi tarvitsemme erityisesti nuorten kiinnostusta Jumalan silmäterää Israelia kohtaan. Pyrimme innostamaan nuorisoa mukaan Israel -työhön. Nuorten kiinnostuksen lisäämiseksi juhlavuonna Israelin Ystävät ry järjestää kirjoituskilpailun, jossa palkintona on Israelin matka. Kirjoituskilpailun aiheet tukevat myönteistä Israel-kuvaa. Tänä vuonna Jerusalemissa! Israelin Ystävät ry järjestää 100-vuotisjuhlansa kunniaksi juhlamatkan Israeliin. Mainittakoon, että Israelin valtion 60-vuotisjuhlaa ja Israelin Ystävien 100-vuotisjuhlaa lennämme viettämään paikan päälle. Matkan osallistumismäärä täyttyi heti. Lahdessa on elokuussa juhlakonferenssi ja Helsingin Tuomiokirkossa syyskuussa vuoden pääjuhla. Lisäksi paikallisosastot järjestävät 100-vuotisjuhlia mm. kiertueiden yhteydessä. 100-vuotisjuhlahistoriikki Israelin Ystävät ry:n toiminnasta julkaistaan. 100-vuotisjuhlakalenteria myydään. Voit tilata kalenterin tässä lehdessä olevasta mainoksesta, myös ennakkotilauksia 100-vuotishistoriikista otetaan toimistolla vastaan.

 

Toimintamme perustuu kristittyjen yhteistyöhön. Siksi haluamme säilyttää hyvät yhteydet evankelis-luterilaisten seurakuntien, ortodoksiseurakuntien, vapaiden kirkkojen seurakuntien ja herätysliikkeiden kanssa. Samoin pyrimme rakentavaan yhteistyöhön muiden Israel-ystävyystoimikunnan jäsenjärjestöjen kanssa. Yhdistyksemme sisäistä tiedonkulkua ja yhteistyötä tiivistetään. Liitto järjestää piirien puheenjohtajille ja edustajille yhteiskokoontumisia ainakin kerran vuodessa. Liiton ja piirien yhteistoimintaa tehostetaan entisestään.

 

Kotimaassa liiton toiminta näkyy vuosittain järjestettävässä Israel-konferenssissa, seminaareissa, piirien ja paikallisosastojen Israel-tilaisuuksissa vierailuina, ulkomaalaisten vieraiden kanssa järjestettävinä kiertueina, sekä liiton puheenjohtajan ja toiminnanjohtajan vierailuina paikallisosastoissa. Liitto haluaa tukea ja kannustaa piirien ja paikallisosastojen toimintaa osallistumalla erilaisten juhlien ja päätilaisuuksien järjestelyihin. Pyritään paikallisosastojen tasapuoliseen ja joustavaan palvelemiseen kehittämällä vapaaehtoispuhujajärjestelmää.

 

Kaikessa kustannustoiminnassa toimitaan Jumalan Sanan pohjalta. Tärkeä yhdyssiteemme on Shalom-lehti. Se kertoo kenttämme kuulumiset ja maamme erilaiset Israel-tapahtumat. Lehtemme tuo esiin runsaasti Israelia ja juutalaisia koskevaa aineistoa. Avustuskohteitamme ovat vuonna 2008 mm.: Beit Singerin ja Shavivin lastenkodit, Jad Sarah’n sosiaalityö, terroristien uhrien ja omaisten auttaminen, KKL:n vesiprojekti, DVI:n hammasprojekti, Brennerien aborttien ehkäisemis- ja perhetyö, Messiaaninen materiaaliapu, Itä-Euroopan ja Israelin humanitäärinen työ, vapaaehtoistyö Israelissa, Raamattu- ja mediatyö. Yhteistyötä Israelin valtion kanssa kehitämme myös ja mm. vapaaehtoistyö yhdessä Israelin Työ- ja Sosiaaliministeriön kanssa kuuluu tähän. Suurimpia tarpeita ovat mm.: Lichtenstädt -sairaala Tel Avivissa, Beit Singer-lastenkoti lähellä Afulaa ja Shavivlastenkoti Herzliassa sekä autististen lasten kodit Holonissa ja Beershebassa. Järjestämme vuoden 2008 aikana kampanjaseminaarin vapaaehtoistyön aktivoimiseksi ja jatkamme leiritoimintaa Suomessa.

 

Shalom-terveisin,
Ilkka Vakkuri